Olemme töissä eläinten
perusoikeuksien puolesta

Työskentelemme sen eteen, että eläimillä olisi vahvempi ja oikeudenmukaisempi asema yhteiskunnassamme.

Me olemme Suomen eläinoikeusjuristit

Suomen eläinoikeusjuristit ry on voittoa tavoittelematon järjestö, joka työskentelee eläinten perusoikeuksien tunnustamisen eteen.

Järjestömme koostuu suomalaisista juristeista ja oikeustieteilijöistä. Meitä yhdistää syvä intohimo eläinten oikeudellisen aseman edistämiseen oikeudellisin keinoin. Yhdistyksemme perustettiin ystävänpäivänä vuonna 2018.

Koska elämme demokraattisessa oikeusvaltiossa, yhteiskuntamme perustavanlaatuiset muutokset tapahtuvat lainsäädännön ja oikeuskäytännön kautta. Siksi olemme luoneet konkreettisen ehdotuksen, mitä eläinten perusoikeudet voisivat Suomen lainsäädännössä tarkoittaa.

Eläinten oikeudellisen aseman kehittämisen lisäksi harjoitamme tutkimus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestämme eläinoikeustieteeseen liittyviä seminaareja ja tieteellisiä tapahtumia.

Koska elämme eläinteollisuuden, lajien massakadon, ilmastokriisin ja pandemioiden aikaa, jotka kaikki linkittyvät eläinten käyttöön, pyrimme kohti yhteistä tavoitetta: maailmaa, jossa eläimet ja ihmiset voivat elää hyvää elämää rinnatusten. Sellaisessa maailmassa kaikella elämällä on itseisarvo.

Yhdistyksen hallitus

Birgitta Wahlberg

Hallituksen
puheenjohtaja

VTT (julkisoikeus), julkisoikeuden yliopisto-opettaja, tutkijatohtori, Åbo Akademi

Suomen eläinoikeusjuristit ry:n perustajajäsen ja perustuslakimuutosehdotuksen laatimisen aloitteentekijä

Global Journal of Animal Law aikakausijulkaisun perustaja

Educational Group for Animal Law Studies (EGALS) -ryhmän jäsen

Trofeeton EU-työryhmän puheenjohtaja ja perustaja

Väitellyt tuotanto- ja teuraseläinten hyvinvoinnin sääntelystä ja valvonnasta vuonna 2011. Aktiivinen luennoija ja puhuja niin kansallisissa kuin kansainvälisissä foorumeissa. Opettaa eläinoikeutta ja on aktiivisesti edistänyt eläinoikeusopetusta Suomessa. Tieteellisenä mielenkiinnon kohteena on erityisesti eläinoikeus oikeustieteellisenä oppiaineena – mitä se on ja mitä se ennenkaikkea ei ole.

Visa Kurki

Hallituksen varapuheenjohtaja

PhD, tutkijatohtori, Helsingin Yliopiston tutkijakollegium

Global Journal of Animal Law aikakausijulkaisun päätoimittaja

Väitellyt oikeussubjektin käsitteestä vuonna 2017. Erikoistunut eläinoikeuden teoreettisiin ja filosofisiin kysymyksiin, kuten eläinten oikeuksiin. Opettaa ja tutkii oikeusteoreettisia kysymyksiä. Kotisivu www.visakurki.net.

Tarja Koskela

Hallituksen
jäsen

OTT, rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtori, post doc -tutkija, Itä-Suomen yliopisto

Väitellyt optimaalisesta eläinsuojelusta rikosprosessissa ja julkishallinnossa vuonna 2017. Perehtynyt erityisesti eläinsuojelurikoskysymyksiin. Luennoi eläinoikeudesta ja eläinten suojelusta yliopistossa ja viranomaisissa sekä kirjoittaa em. asioista. Tekee jatkotutkimusta eläinsuojelurikoksista.

Juhani Lahtinen

Hallituksen jäsen ja hallituksen sihteeri

OTM, Helsingin yliopisto

Työskennellyt asianajo- ja konsultointialalla. Kiinnostunut eläinoikeuksien ja eläinten aseman edistämisestä juridisin keinoin.

Juho Saloranta

Hallituksen
jäsen

OTM, Turun yliopisto 2014, Väitöskirjatutkija (yritysvastuu ja oikeussuojakysymykset), Itä-Suomen yliopisto 2017 alkaen.

Työskennellyt Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnassa, MEP:n avustajana ja eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä. Kiinnostunut eläinoikeustieteestä, biodiversiteetin suojelemisesta sekä eläinten aseman edistämisestä juridisin keinoin.

Venla Mathlein

Hallituksen
jäsen

Oikeustieteen opiskelija, Turun yliopisto

Kirjoittanut notaaritutkielman oikeusteorian alalla aiheesta ”Onko eläimillä oikeuksia?”. Kiinnostunut eläinoikeudesta ja eläinoikeuksien edistämisestä juridisin keinoin.

Nina Nyberg

Hallituksen
jäsen

OTM, Lakimies, Lapin yliopisto

Työskennellyt asianajoalalla vuoden 2018 alusta lähtien yleisjuridiikan, sekä seura- ja harraste-eläimiin, erityisesti urheiluhevosiin liittyvän juridiikan saralla. Toimii myös Kuluttajariitalautakunnan esittelijänä. Suorittanut Suomen Asianajajaliiton asianajajatutkinnon. Kiinnostunut eläinoikeustieteestä, sen kehittämisestä Suomessa, sekä eläinoikeuksien ja eläinten aseman edistämisestä juridisin keinoin.

Miksi eläinten oikeuksien kirjaamisella perustuslakiin on väliä?

Suomen eläinoikeusjuristit ry:n lakiehdotuksen päämääränä on, että eläimet otettaisiin huomioon tuntevina yksilöinä, joiden perusoikeuksia ja hyvinvoinnin vaatimuksia ihmisen on täysimääräisesti kunnioitettava.

Eläinten perusoikeudet mahdollistavat intressiristiriitatilanteiden ratkaisemisen siten, että myös muiden tuntevien olentojen kuin ihmisten intressit tulevat huomioiduksi yhteiskunnassa. Kyseessä on suuri, periaatteellinen asia, jonka edistäminen vaatii pitkäjänteistä työtä yli eduskuntakausien.

Ehdotuksemme

Alla on ehdotuksemme eläinten perusoikeuksista perusteluineen.

Klikkaa pykälät auki, niin näet koko ehdotuksemme. Voit myös ladata ehdotuksen PDF-tiedostona.

SUOMEN PERUSTUSLAKI

2a LUKU Eläinten perusoikeudet

1 § Eläintensuojelu
2 § Eläinten perusoikeuksien turvaaminen
3 § Luonnonvaraisten eläinten perusoikeudet
4 § Ihmisten hoidosta riippuvaisten eläinten perusoikeudet
5 § Eläinten jalostuskielto

Ehdotettujen pykälien perusteluissa on otettu huomioon voimassa olevan eläinsuojelulain (247/1997), hallituksen esityksen perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamiseksi (HE 309/1993 vp), hallituksen esityksen eläinsuojelulaiksi (HE 36/1995 vp) ja hallituksen esityksen laiksi eläinten hyvinvoinnista (HE 154/2018, rauennut) sisältö, sekä sopimuksen Euroopan unionin toiminnasta 13 artikla ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 52 artikla ja 54 artikla.

Tuntevat eläimet ovat yksilöitä, joiden perusoikeuksia ja hyvinvoinnin vaatimuksia ihmisen on
täysimääräisesti kunnioitettava. Kaikki eläimet oletetaan tuntemiskykyisiksi, jollei muuta voida
näyttää.

Eläinten etu ja yksilölliset tarpeet on otettava huomioon kaikessa julkisessa ja yksityisessä
toiminnassa, joka vaikuttaa olennaisesti niiden elinolosuhteisiin tai elinmahdollisuuksiin.

Eläimet ovat asianosaiskelpoisia. Eläimen puhevaltaa käyttää sen laillinen edustaja. Eläinten
edustamisesta säädetään tarkemmin lailla.

Vastuu eläinten perusoikeuksista, hyvinvoinnista ja suojelusta kuuluu kaikille.

PERUSTELUT
1 §

Ensimmäisen momentin mukaan tuntevat eläimet ovat yksilöitä, joiden perusoikeuksia ja hyvinvoinnin vaatimuksia ihmisen on täysimääräisesti kunnioitettava. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13 artikla, jossa tunnustetaan eläinten asema tuntevina olentoina, on tämän momentin lähtökohtana.

Tuntevat eläimet ovat yksilöitä, joita ihmisen on suojeltava niiden itsensä takia. Tuntevalla olennolla on itseisarvo. Tuntoisuudella tarkoitetaan kykyä kokea positiivisia ja negatiivisia tunteita. Tuntevien olentojen kunnioittamisella tarkoitetaan, että eläinten suojelussa eläinten itseymmärryksellä tai kognitiivisilla kyvyillä, tai tällaisten kykyjen puuttumisella, ei ole merkitystä sinänsä. Eläimen kyvyt kuitenkin vaikuttavat eläimen kokemusten intensiivisyyteen ja monimuotoisuuteen, joilla on merkitystä arvioitaessa eläimen etua ja jotka on otettava huomioon parhaan ymmärryksen ja tieteellisen tiedon mukaisesti.

Eläintutkimus on osoittanut, että tuntemiskykyä esiintyy laajasti eläinkunnan eri lajeissa. Nykyisten tutkimustulosten perusteella ei voida kuitenkaan tarkasti vetää rajaa sille, mitkä lajit ovat tuntemiskykyisiä. Erityisesti selkärangattomien eläinlajien tuntemiskyvyn arviointiin liittyy epävarmuutta. Rajanveto tuntemiskykyisinä ja tuntemiskyvyttöminä pidettyjen lajien välillä on jatkuvasti muuttuva, ja siten yksilön tuntevuuden suhteen täytyy käytännössä soveltaa varovaisuusperiaatetta eläimen hyväksi. Kaikki eläimet oletetaan tuntemiskykyisiksi, jollei muuta voida näyttää (varovaisuusperiaate). Tieteellisen epävarmuuden vuoksi säännöksellä luodaan siten olettama eläinten tuntoisuudesta. Tieteellisen varmuuden puutetta ei tule käyttää syynä laiminlyödä laissa säädettyjä eläinten perusoikeuksia ja hyvinvoinnin vaatimuksia.

Eläimen asema yksilönä tarkoittaa velvollisuutta huomioida eläimen yksilölliset ominaisuudet sitä 1 §:n 2 momentin mukaisesti koskevassa toiminnassa. Esimerkiksi eläinsuojelulainsäädännön vaatimusten täyttymiseen ei riitä eläinlajin lajityypillisten tarpeiden toteuttaminen, vaan asiaa tulee tarkastella myös yksilöllisesti. Toimintaa ei voida siten perustella ja hyväksyttää sillä, ettei siitä johdu kärsimystä suurimmalle osalle lajin edustajista, jos yksilö tai jotkin yksilöt kuitenkin kärsivät siitä esimerkiksi heikomman kuntonsa, arkuutensa tai vastaavan syyn johdosta.

Eläimen yksilöys tulee huomioida myös omistusoikeusriidoissa. Eläimen perusoikeuksien ja hyvinvoinnin toteutumisen tulee olla yksi harkittavista perusteista ratkaistaessa, kenelle eläimen omistusoikeus epäselvissä tilanteissa kuuluu. Esimerkiksi eläimen kiintymys yhteen osapuolista on tällainen huomioitava seikka.

Perustuslain 80 §:ssä säädetty vaatimus yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteiden säätämisestä lailla tarkoittaa myös perustuslain 2 a luvun 1 §:n 1 momentin mukaista eläinyksilöä. Siten lailla on säädettävä myös eläinten oikeuksien perusteista. Eläinten perusoikeuksien kunnioittamisesta seuraa velvollisuus sellaiseen laintulkintaan, joka turvaa eläinten perusoikeudet parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi tuomioistuinten on perustuslain 106 §:n mukaisesti annettava etusija eläinten perusoikeuksille, jos ne ovat lain säännöksen kanssa ilmeisessä ristiriidassa, ehdotuksen 2 §:n perusteluista ilmenevällä tavalla.

Toisessa momentissa säädetään, että eläinten etu ja yksilölliset tarpeet on otettava huomioon kaikessa toiminnassa, joka vaikuttaa olennaisesti niiden elinolosuhteisiin tai elinmahdollisuuksiin. Elinolosuhteet liittyvät ihmisten hoidosta riippuvaisiin eläimiin ja elinmahdollisuudet luonnonvaraisiin eläimiin. Eläintä koskevan asian ratkaisun on perustuttava saatavilla olevaan tieteelliseen tietoon eläinten hyvinvoinnista, ja jos mahdollista, myös olemassa olevaan tietoon eläimen yksilöllisistä tarpeista ja tottumuksista.

Toiminta vaikuttaa olennaisesti eläimen elinolosuhteisiin tai elinmahdollisuuksiin silloin, kun se vaikuttaa eläimen 3–4 §:ssä säädettyjen perusoikeuksien toteutumiseen. Eläimen edun kannalta vain vähäisiä vaikutuksia ei pidetä pykälässä tarkoitetulla tavalla olennaisina. Tällainen vähäinen vaikutus voi esimerkiksi olla luonnossa elävän eläimen elinympäristön supistaminen siten, että eläimen elinmahdollisuudet kuitenkin säilyvät.

Pykälän kolmannen momentin mukaan eläimet ovat asianosaiskelpoisia viranomaisissa ja tuomioistuimissa. Eläimen puhevaltaa käyttää sen laillinen edustaja, jota tulee kuulla eläimen oikeutta tai etua koskevassa viranomaisasiassa ja joka voi valittaa päätöksestä eläimen puolesta. Eläimen laillinen edustaja voi myös panna eläintä koskevan asian vireille viranomaisessa. Edustajana voi toimia eläimen omistaja silloin, kun omistajan ja eläimen edut eivät ole keskenään ristiriidassa. Eläimen edustajana voisi myös toimia tähän tehtävään viranomaisen erikseen hyväksymä ja määräämä henkilö, joka täyttää säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Eläinsuojeluviranomaisille ja – järjestöille säädettäisiin oikeus ehdottaa eläimen edustajiksi oikeusministeriölle henkilöitä, joilla on sellaista taitoa, kokemusta ja koulutusta, joita tehtävän asianmukainen hoitaminen edellyttää. Tämä tarkoittaa perehtyneisyyttä eläinoikeuteen ja siten eläinten suojeluun laajemmin. Oikeusministeriö nimittää kyseiset henkilöt tehtävään. Eläimen edustamisesta, edustajan kelpoisuusvaatimuksista ja edustajan määräämiseen liittyvästä menettelystä säädettäisiin tarkemmin lain tasolla.

Pykälän neljännen momentin mukaan vastuu eläinten perusoikeuksien, hyvinvoinnin ja suojelun toteutumisesta kuuluu kaikille. Samankaltaisesti kuin perustuslain 20 §:n 1 momentin mukaisesti vastuu luonnosta kuuluu kaikille, tämäkin vastuu kohdistuu sekä julkiseen valtaan että yksityisiin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin. Luonnoksessa laiksi eläinten hyvinvoinnista (2070/01.01/2017) esitetään että, jokaisella olisi velvollisuus kohdella eläimiä eläinten hyvinvointimääräysten mukaisesti. Tässä esityksessä velvollisuus laajennetaan koskemaan myös eläinten perusoikeuksia. Velvollisuus koskee niin ihmisen hoidosta riippuvaisia kuin luonnonvaraisiakin eläimiä eikä riipu siitä, kenen omistuksessa eläin on tai onko se kenenkään omistuksessa. Säätämällä vastuun kuulumisesta kaikille korostetaan sitä, että 1 §:ssä tarkoitettu eläinten suojelu edellyttää laaja-alaista yhteistyötä eri tahojen kesken. Samalla korostetaan myös sitä, että eläinten perusoikeuksien toteutumiseen ja eläinten suojeluun liittyy arvoja, joita ei saa väheksyä ihmisyksilöiden perusoikeuksiin nähden. Vaikka eläinten perusoikeudet ja ihmisyksilöiden perusoikeudet eivät ole sama asia, punnittaessa niitä keskenään ne ovat lähtökohtaisesti samanarvoisia. Näin pyritään ihmisen ja eläimen edun tasasuhtaiseen arviointiin. Jokaisen vastuuseen eläimistä sisältyy myös yhteisestä elinympäristöstä huolehtiminen, jokaista siinä elävää tuntevaa yksilöä kunnioittaen ja tämän perusoikeudet huomioon ottaen.

Vastuun piiriin kuuluvat sekä eläinten hyvinvoinnin edistäminen että kärsimyksen estäminen ja ennaltaehkäiseminen. Yksilön osuus eläinten suojelussa ja perusoikeuksien turvaamisessa voi toteutua aktiivisena toimintana tai passiivisena pidättäytymisenä sellaisesta toiminnasta, joka loukkaa eläinten perusoikeuksia. Vastuu koskee ensisijaisesti lainsäätäjän ja muiden norminantajien toimintaa. 2

Julkisen vallan on turvattava eläinten perusoikeuksien toteutuminen ja kehitettävä yhteiskuntaa
tavalla, joka turvaa eläinten perusoikeudet. Yritysten tulee toiminnassaan kunnioittaa eläinten
perusoikeuksia.

Eläinten perusoikeuksia voidaan rajoittaa vain silloin, kun se on välttämätöntä ihmisten tai eläinten
perusoikeuksien turvaamiseksi. Rajoitusten on oltava niin vähäisiä kuin mahdollista tavoiteltuun
päämäärään nähden. Rajoituksia säädettäessä on kunnioitettava perusoikeuksien keskeistä sisältöä.
Rajoituksista on säädettävä lailla.

PERUSTELUT:
2 §

Toisen pykälän ensimmäisessä momentissa säädetään, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle
lainsäädäntö- ja lainkäyttövaltansa piiriin kuuluvalle eläimelle tämän luvun mukaiset perusoikeudet.
Tämä vastaa perustuslain 22 §:n julkisen vallan velvoitetta turvata ihmisten perus- ja ihmisoikeudet.
Turvaamisvelvollisuus merkitsee perustuslaillista toimeksiantoa eläimiä koskevan lainsäädännön
kehittämiseksi sekä muita aloitteellisia toimia, jotta eläinten perusoikeudet ja edut tulevat
huomioiduksi ja toteutuvat tosiasiallisesti ihmisen toiminnassa. Eläinten perusoikeuksien vaikutus
tulee heijastua koko yhteiskuntaan.

Momenttiin sisältyy julkisen vallan vastuu kehittää yhteiskuntaa tavalla, joka mahdollistaa ihmisten
ja eläinten toisiaan kunnioittavan yhteiselämän, turvaten myös eläinten perusoikeudet. Tästä
edistämisvelvoitteesta on johdettavissa lainsäätäjään kohdistuvia aktiivisia toimintavelvoitteita
lainsäädäntötoiminnan ja yhteiskunnan kehittämisen suhteen.

Yritysten tulee ottaa eläinten oikeudet täysimääräisesti huomioon toiminnassaan suorittamalla
eläinten oikeuksiin liittyviä huolellisia ennakkoarviointeja. Prosesseissa on arvioitava todelliset ja
mahdolliset vaikutukset eläinten oikeuksiin, ryhdyttävä toimiin havaintojen perusteella, seurattava
toimien suorittamista ja ilmoitettava, miten vaikutuksiin on puututtu. Tämän huolellisuusperiaatteen
laajuus vaihtelee yrityksen koon, toiminnan luonteen ja toimintaolosuhteiden mukaisesti, ulottuen
yrityksen määräysvallan perusteella myös yrityksen arvoketjuihin. Julkisella vallalla on velvoite
kunnioittaa ja suojella eläimiä sellaisilta perusoikeuksien loukkauksilta, jotka johtuvat yritysten
toiminnasta tai laiminlyönneistä. Yritysten tulee laajemmin huomioida toimintansa vaikutukset
eläinten perusoikeuksien toteutumiseen.

Julkisen vallan velvollisuutena on luoda sellaiset olosuhteet, joissa eläinten perusoikeudet nauttivat
suojaa myös yksityisiä loukkauksia vastaan. Turvaamis- ja edistämisvelvoitteiden tarkoituksena on
selkeyttää yksityisten keskinäisiä suhteita suhteessa eläinten perusoikeuksiin. Lisäksi velvoitteet
tarkentavat ihmisten asemaa suhteessa luontoon ja toisaalta eläinten asemaa suhteessa ihmiseen.
Turvaamis- ja edistämisvelvoitteet asettavat puitteita ihmisten ja eläinten perusoikeuksiin
vaikuttavalle lainsäädäntötyölle. Ne antavat mahdollisuuden intressiristiriitatilanteiden
ratkaisemiseen siten, että myös muiden tuntevien olentojen kuin ihmisten intressit tulevat
huomioiduksi yhteiskunnassa.

Julkisen vallan on pidättäydyttävä loukkaamasta eläinten perusoikeuksia. Julkisen vallan käsitteen
katsotaan ulottuvan myös muuhun viranomaistoimintaan kuin valtion nimissä tapahtuvaan.
Tuomioistuimilla ja hallintoviranomaisilla on velvollisuus perusoikeusmyönteiseen laintulkintaan,
kun niissä sovelletaan tavallista lainsäädäntöä, asetusta tai muuta alemman asteista säädöstä. Tämä
velvollisuus kattaa ihmisten ja eläinten perusoikeudet. Perusoikeusmyönteistä tulkintaa tulee käyttää
myös tilanteissa, joissa lakia ei sovelleta yksittäistapaukseen. Perusoikeusmyönteinen laintulkinta
tarkoittaa käänteisesti kieltoa ryhtyä sellaiseen toimintaan tai tehdä sellaista tekoa, jonka
tarkoituksena on tehdä tyhjäksi jokin tunnustettu eläinten perusoikeus tai rajoittaa sitä laajemmin kuin
mitä tässä pykälässä on tarkoitettu sallittavaksi.
Turvaamisvelvoite kattaa paitsi Suomessa jo elävät eläimet, myös Suomeen tuotavat eläimet.
Eläinperäisten tuotteiden tuominen maasta, joka ei kunnioita tässä luvussa turvattuja perusoikeuksia,
voidaan kieltää. Tavoitteena on varmistaa myös se, ettei eläinten perusoikeuksia kierretä kuljettamalla
eläimiä Suomen rajojen ulkopuolelle. Perusoikeuksien toteutumista ei voida siten kiertää
kuljettamalla eläin tai eläimet ulkomaille esimerkiksi sellaista toimenpidettä varten, joka on
Suomessa kielletty. Julkisen vallan on muutoinkin aktiivisilla toimenpiteillä pyrittävä estämään, ettei
eläinten perusoikeuksista seuraavia velvoitteita kierretä.

Toisen momentin mukaan eläinten perusoikeuksia voidaan rajoittaa vain, jos se on välttämätöntä
ihmisten tai eläinten perusoikeuksien turvaamiseksi (välttämättömyysperiaate). Rajoitusten on oltava
niin vähäisiä kuin mahdollista tavoiteltuun päämäärään nähden (suhteellisuusperiaate), niitä voidaan
rajoittaa vain ihmisten tai eläinten perusoikeuksien turvaamiseksi ja rajoitusten on kunnioitettava
eläinten perusoikeuksien keskeistä sisältöä. Perusoikeuksien rajoituksista päätettäessä ihmisten ja
eläinten perusoikeuksia on lähtökohtaisesti pidettävä samanarvoisina. Julkisen vallan on myös
eläinten perusoikeuksien rajoittamisen suhteen edistettävä yhteiskuntaa tavalla, joka tukee ihmisten
ja muiden eläinten kunnioittavaa yhteiseloa ja perusoikeuksien tosiasiallista toteutumista.
Eläinten perusoikeuksien rajoituksista on säädettävä lailla. Lailla säätämisen vaatimus merkitsee
kieltoa delegoida perusoikeuksien rajoittamista koskevaa toimivaltaa lakia alemman säädöksen
tasolle.

Välttämättömyysperiaate ei rajoita ihmisen ja eläimen kunnioittavaa yhteiseloa, kuten esimerkiksi
lemmikkienpitoa, koska sitä pidetään ihmisen empatian kehitykselle tärkeänä. Lemmikinpidon ei
kuitenkaan tule vahingoittaa tai rajoittaa kielteisesti eläimen fysiologisia tai henkisiä tarpeita tai
käyttäytymistarpeita tai muutoin vaikuttaa eläimen hyvinvointiin ja terveyteen kielteisesti.
Välttämättömyysperiaate kattaa myös eläinten perusoikeuksien 3 §:n 1 momentin ja 4 §:n 1 momentin
mukaisen eläimen oikeuden elämään. Eläin voidaan tappaa vain, jos se on välttämätöntä ja jos ei ole
olemassa muita järkeviä keinoja ihmisten, eläinten tai jonkin tietyn lajin tai ympäristön
suojelemiseksi. Lisäksi eläimen tappaminen tai lopettaminen on suoritettava laissa säädetyllä tavalla,
joka ei aiheuta kärsimystä eläimelle.

Eläinten perusoikeuksia rajoitettaessa rajoitusten tulee olla tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti ja
tarkkarajaisesti määriteltyjä. Rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä ja painavan
yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia. Lisäksi eläinten perusoikeuksia rajoitettaessa on huolehdittava
riittävistä oikeusturvajärjestelyistä esimerkiksi turvaamalla eläimelle edustajansa välityksellä oikeus
saattaa rajoitus tuomioistuimen tutkittavaksi.

Poikkeusolot voivat oikeuttaa tavanomaista laajemman perusoikeuksien rajoittamisen. Tällainen
hyväksyttävä peruste eläinten perusoikeuksien tavanomaista laajemmalle rajoittamiselle on
esimerkiksi yleinen hätätila. Rajoitukset tulee kuitenkin tällöinkin pitää mahdollisimman vähäisinä
ja tarkkarajaisina, ja ne tulee purkaa niin pian kuin mahdollista.

Luonnonvaraisella eläimellä on oikeus elämään sekä oikeus elää vapaudessa ja luonnollisessa
elinympäristössään.

Luonnonvaraisella eläimellä on oikeus saada apua, jos eläin on sairas, loukkaantunut tai muutoin
avuttomassa tilassa. Eläimellä on oikeus tulla lopetetuksi, jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen
hengissä pitäminen on ilmeisen julmaa. Eläimen lopettaminen tulee suorittaa lailla erikseen
säädetyllä tavalla.

PERUSTELUT:
3 §

Pykälässä säädetyt oikeudet koskevat luonnonvaraisia eläimiä. Luonnonvaraisella eläimellä
tarkoitetaan eläintä, joka elää luonnossa ja ihmisestä riippumattomana. Pykälän soveltamisalaan
kuuluvat myös eläimet, jotka ovat sopeutuneet elämään ihmisen muokkaamassa ympäristössä,
esimerkiksi kaupungeissa, mutta jotka eivät lähtökohtaisesti ole riippuvaisia ihmisen hoidosta.
Luonnonvaraisten eläinten ottaminen elätettäväksi on kielletty. Eläin voidaan kuitenkin pyydystää
tilapäisesti sairaanhoitoa tai muuta hyväksyttävää syytä varten. Siten eläimelle voidaan tilapäisesti
tarjota myös ravintoa ja juotavaa. Tilapäisesti annettavaa sairaanhoitoa tai muuta hyväksyttävää
tilapäistä tarvetta varten hoitoon otettu eläin on sen tilan salliessa vapautettava, jos on oletettavissa,
että se voi vaikeuksitta sopeutua luonnonvaraiseen elämään. Jos eläin tarvitsee pysyvää hoitoa ja se
on mahdollista järjestää loukkaamatta eläimen perusoikeuksia, eläimen katsotaan kuuluvan
kolmannessa pykälässä tarkoitettuihin eläimiin.

Ensimmäisen momentin mukaan luonnonvaraisilla eläimillä on oikeus elämään sekä oikeus elää
vapaudessa ja luonnollisessa elinympäristössään. Momentissa turvataan kolme oikeutta: oikeus
elämään, oikeus elää vapaudessa ja oikeus luonnolliseen elinympäristöön.

Oikeudella elämään on läheinen yhteys muihin momentissa turvattuihin oikeuksiin, koska myös
oikeus vapauteen ja oikeus luonnolliseen elinympäristöön antavat suojaa elämälle. Oikeus elämään
suojaa eläintä siltä, ettei sen elämää riistetä tappamalla tai aiheuttamalla sen elämän edellytysten
häviäminen. Lisäksi oikeus elämään edellyttää aktiivisia toimia elämän suojaamiseksi, kuten
hengenvaarassa olevien eläinten auttamista. Tältä osin oikeudella elämään on läheinen yhteys siihen,
mitä pykälän toisessa momentissa säädetään eläimen oikeudesta apuun.

Eläimen oikeutta elämään on punnittava tasasuhtaisella tavalla suhteessa ihmisen ja muiden eläinten
perusoikeuksiin, ja sitä voidaan rajoittaa vain hyväksyttävillä ja riittävän painavilla syillä
välttämättömyysperiaatteen mukaisesti. Esimerkiksi viljely- ja rakentamistoiminnassa kuolee usein
eläimiä. Siltä osin kuin tällainen toiminta on ihmiselle välttämätöntä, se ei ole tämän momentin
vastaista. Tällöinkin on kuitenkin käytettävä sellaisia menetelmiä ja menettelytapoja, jotka suojaavat
eläimen elämää mahdollisimman laajasti ja kunnioittavat eläimen oikeuksia kokonaisuudessaan,
erityisesti eläimen tuntoisuus ja pesintärauha huomioon ottaen. Pesintärauhalla tarkoitetaan aikaa,
joka käsittää eläinlajin yleisen lisääntymis- ja pesintäajan. Pesien ja jälkeläisten siirtäminen ja
hävittäminen sekä pesivien eläinten ja niiden poikasten häiritseminen on kielletty. Toisin sanoen
pesintäajalla tarkoitetaan niin pesän tekemistä, jälkeläisten synnyttämistä kuin myös hoivaamista.

Oikeus vapauteen sisältää oikeuden vapaaseen käyttäytymiseen, oikeuden liikkua vapaasti ja valita
oma elinympäristö sekä oikeuden ruumiilliseen koskemattomuuteen. Ruumiillisen
koskemattomuuden lähtökohtana on eläimen oikeus olla joutumatta haitallisten fyysisten
toimenpiteiden kohteeksi. Haitallisilla fyysisillä toimenpiteillä tarkoitetaan toimia, joilla puututaan
luonnonvaraisen eläimen oikeuteen elää vapaana luonnollisessa elinympäristössään siten, etteivät
luonnonvaraisen eläimen perusoikeudet toteudu. Oikeus ei kuitenkaan estä eläimen siirtämistä sille
suopeammalle alueelle, jos eläimen ja ihmisen yhteiselo samalla alueella on tosiasiallisesti
mahdotonta.

Oikeus elää luonnollisessa elinympäristössä suojaa eläintä sellaiselta elinympäristöön kohdistuvalta
puuttumiselta, jonka seurauksena eläimen elinmahdollisuudet heikkenevät merkittävästi tai häviävät
kokonaan. Oikeus korostuu tilanteissa, joissa elinympäristöön kohdistuva toimenpide vaarantaisi
toteutuessaan eläimen hyvinvoinnin edellytykset tai elinmahdollisuudet. Oikeutta elää luonnollisessa
elinympäristössään on tulkittava eläinlajin ja eläinyksilön tarpeiden näkökulmasta, koska eläinten
elinympäristövaatimukset vaihtelevat suuresti. Tietyt lajit ovat elinympäristönsä suhteen hyvin
erikoistuneita, toiset taas menestyvät monenlaisissa ympäristöissä. Luonnollinen elinympäristö kattaa
myös eläimen luonnollisen lisääntymisalueen tai lisääntymiseen vaadittavan ympäristön, kuten
vaelluskalojen poikasalueet.

Pykälän ensimmäinen momentti laajentaa EU:n luontodirektiivin (1992/43/ETY) ja lintudirektiivin
(2009/147/EC) edellyttämää luonnonvaraisten eläimistöjen ja niiden luonnollisten elinympäristöjen
suojelua. Momentti nostaa suojelun kohteeksi eläinyksilön, siinä missä direktiivien kohteena ovat
eläinlajit ja erilaiset luontotyypit ja kasvistot. Eläinyksilön oikeus elämään ja luonnolliseen
elinympäristöön koskee lisäksi kaikkia luonnonvaraisia eläimiä niiden uhanalaisuudesta ja
levinneisyydestä riippumatta. Myös tältä osin pykälä syventää ja laajentaa direktiivien luomaa
suojelun tasoa koskemaan kaikkea luonnonvaraista eläimistöä.

Pykälän toisessa momentissa säädetään kuten voimassa olevan eläinsuojelulain (247/1996) 14 §:ssä,
että sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on
pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeisen
julmaa, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan lailla erikseen säädetyllä
tavalla. Ilmeisen julmuuden arvioinnissa on otettava huomioon eläimen kärsimyksen lisäksi eläimen
kokonaistilanne ja tulevaisuuden näkymät. Ilmeiseltä julmuudelta suojaamisella pyritään siihen, ettei
eläin joutuisi tilanteeseen, jossa sitä pidetään hengissä, vaikka eläintä fyysisesti tai psyykkisesti
olennaisesti kuormittaa tai voidaan olettaa kuormittavan pitkäkestoinen taikka jatkuva kipu, tuska tai
sairaus, joka vaikuttaa kielteisesti eläimen mahdollisuuksiin selviytyä tai elää sille lajinmukaista
elämää.

Eläimellä on oikeus elämään sekä oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen ja oikeus saada
perustarpeensa tyydytetyiksi.

Eläimellä on oikeus kokea ja ilmaista positiivisia tunteita sekä oikeus tulla suojelluksi ja olla vapaa
ihmisen aiheuttamalta pelolta, kivulta, ahdistukselta ja kärsimykseltä.

Eläimellä on oikeus asianmukaiseen ravintoon ja juomaan hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseksi.
Eläimellä on oikeus itse päättää, milloin se syö ja juo.

Eläimellä on oikeus asianmukaiseen elinympäristöön, mukaan lukien suojaan ja lepoalueeseen.

Eläimellä on oikeus saada viivytyksettä asianmukaista hoitoa. Eläimellä on oikeus tulla lopetetuksi,
jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeisen julmaa. Eläimen lopettaminen
tulee suorittaa lailla erikseen säädetyllä tavalla kunnioittaen eläintä tuntevana yksilönä.

PERUSTELUT:
4 §

Pykälässä säädetyt oikeudet koskevat ihmisen hoidosta riippuvaisia eläimiä. Eläimen hoidolla
tarkoitetaan sellaista huolenpitoa, jolla ihminen varmistaa, että eläimen oikeudet toteutuvat ja eläimen
hyvinvointi on turvattu.

Ensimmäisen momentin mukaan eläimillä on oikeus elämään sekä oikeus lajityypilliseen
käyttäytymiseen ja oikeus saada perustarpeensa tyydytetyiksi. Nämä oikeudet nivoutuvat tiiviisti
yhteen muiden tässä pykälässä ehdotettujen oikeuksien kanssa.

Oikeudella elämään on kaksi ulottuvuutta. Ensinnäkin eläimellä on oikeus siihen, ettei sen elämää
riistetä ilman välttämättömyysperiaatteen mukaista arviointia. Välttämättömyydellä tarkoitetaan, että
ei ole olemassa muita keinoja ihmisten, eläinten tai jonkin tietyn lajin tai ympäristön suojelemiseksi
ja perusoikeuksien turvaamiseksi.

Toiseksi oikeudesta elämään seuraa velvollisuus turvata aktiivisilla toimilla eläimen elämän
edellytykset. Tällaisiin toimiin sisältyy esimerkiksi ennakoiva eläintensuojelu ja terveydenhoito, josta
säädetään laajemmin pykälän viidennessä momentissa.

Luonnontieteessä lajityypillisellä käyttäytymisellä tarkoitetaan sellaista käyttäytymistä, johon
eläimellä yhtäältä on vahva motivaatio ja joka toisaalta antaa eläimelle toiminnallisen palautteen.
Toiminnallinen palaute vähentää eläimen tarvetta käyttäytyä kyseisellä tavalla. Käyttäytymisen
estäminen puolestaan aiheuttaa eläimelle turhautumista ja kärsimystä. Lajityypillistä käyttäytymistä
on esimerkiksi se, että emakko rakentaa pesän.

Lajityypillinen käyttäytyminen on erilaista eri eläinlajeilla, mutta tärkeimmät käyttäytymispiirteet
sisältävät ainakin mahdollisuuden liikkumiseen ja liikuntaan, kehon hoitamiseen, tutkimis- ja
syömiskäyttäytymiseen, leikkiin, hoivaan, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen tai niistä
pidättäytymiseen sekä lepoon lajityypillisellä tavalla, kuten esimerkiksi orrella nukkumiseen.
Levontarve, mahdollisuus liikkumiseen ja liikunta ovat tärkeä osa eläimen perustarpeiden
tyydyttämistä. Eläimellä tulee olla mahdollisuus päästä lepäämään silloin kun eläin haluaa ja sillä
tulee olla mahdollisuus levätä rauhassa ilman, että ihminen tai lajitoveri häiritsee lepoa. Tällöin
esimerkiksi aralla eläinyksilöllä tulee olla mahdollisuus hakeutua lepäämään suojaisaan kohtaan
pitopaikassa, jossa sitä ei häiritä. Mahdollisuutta liikkumiseen ja liikuntaan tulee toteuttaa niin
pitopaikan suunnittelun kuin ihmisen toiminnan, esimerkiksi eläimen ulkoiluttamisen, kautta.
Oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen sisältää eläinlajista riippuen oikeuden elää yksin tai
lajitoverien kanssa. Joillakin eläinlajeilla lajityypilliseen käyttäytymiseen sisältyy vahvasti
sosiaalinen kanssakäyminen lajitovereiden kanssa, laumassa eläminen ja laumakäyttäytyminen.
Laumakäyttäytymisellä tarkoitetaan tarvetta käyttäytyä ja tehdä eri toimintoja yhdessä, kuten
kanalajien tarvetta hiekkakylpeä samanaikaisesti. Laumaeläimet stressaantuvat helposti joutuessaan
eroon ryhmästään. Vastaavasti yksineläjät voivat stressaantua lajitoverien läsnäolosta. Eläimen
sosiaaliset tarpeet saattavat vaihdella lajin sisällä ja eläimen sukupuolen ja iän mukaan.
Hoivaan käyttäytymistarpeena sisältyy sekä hoivaaminen että hoivatuksi tuleminen. Tämä sisältää
eläimen oikeuden hoivata jälkeläisiään ja jälkeläisen oikeuden tulla hoivatuksi. Lajityypillistä
käyttäytymistä koskevaan oikeuteen sisältyy myös sellainen käyttäytyminen, johon eläimellä on tarve
vain tietyissä tilanteissa tai elämän vaiheessa, kuten vasikan tarve imeä tai emakon tarve pesäntekoon
ennen porsimista.

Syömiskäyttäytymisellä tarkoitetaan muun muassa tarvetta laiduntaa, etsiä ravintoa tai ruokailla
yhtäaikaisesti. Oikeutta lajityypilliseen käyttäytymiseen on arvioitava eläinlajin lisäksi eläinyksilön
näkökulmasta, mitä myös eläinten perusoikeuksien 1 §:n 1 ja 2 momentit edellyttävät.

Perustarpeiden tyydyttämisellä tarkoitetaan pykälässä säädettyjen oikeuksien turvaamista siten, että
eläin voi tyydyttää tarpeensa joko itsenäisesti tai ihmisen toiminnan avulla. Ihmisen toiminnalla
tarkoitetaan esimerkiksi koiran ulkoiluttamista siten, että se saa liikuntaa ja voi tehdä tarpeensa
ulkona. Pykälässä esitettyjen oikeuksien tyydyttämisellä tarkoitetaan myös toimenpiteitä, joilla
ennaltaehkäistään eläimen häiriökäyttäytymistä ja kärsimystä.

Eläimen omistaja tai hoitaja ei vapaudu velvollisuuksistaan hoidostaan riippuvaista eläintä kohtaan
päästämällä eläimen luontoon, ellei luontoon päästäminen ole eläimen edun kannalta perusteltu
ratkaisu. Tällaisia tilanteita voi esimerkiksi olla eläintarhoista vapautettujen eläinten kohdalla.
Kolmannen pykälän mukainen vastuu eläimen hyvinvoinnista lakkaa vasta, kun eläin on täysin
ihmisen hoidosta riippumaton. Luontoon päästetyt tai karanneet eläimet tai niiden jälkeläiset kuuluvat
pykälän soveltamisalaan, jolleivat ne ole täysin ihmisen hoidosta riippumattomia. Esimerkiksi kissa
ei pärjää Suomen luonnossa ilman ihmisen hoivaa ja siksi ihmisen vastuu eläimen hyvinvoinnista ja
suojelusta koskee myös tässä kohdassa tarkoitettuja yksilöitä.

Toisen momentin mukaan eläimellä on oikeus kokea ja ilmaista positiivisia tunteita sekä oikeus tulla
suojelluksi ja olla vapaa ihmisen aiheuttamalta pelolta, kivulta, ahdistukselta ja kärsimykseltä.
Momentissa säädetään ennen kaikkea eläimen kokemusmaailmaan liittyvistä oikeuksista. Momentti
suojaa eläintä sellaiselta ihmisen toiminnalta, joka vaikuttaa kielteisesti eläimen hyvinvointiin, kuten
fyysiseltä kivulta, henkiseltä ahdistukselta, kärsimykseltä ja pelolta.

Kärsimyksellä tarkoitetaan eläimen kokemaa henkistä tai ruumiillista eläimen hyvinvointiin tai
terveyteen kielteisesti vaikuttavaa tuntemusta. Kivulla tarkoitetaan eläimen tuntemaa fyysistä kipua
ja tuskalla eläimen kokemaa henkistä hätää, ahdistusta, pelkoa tai muuta vastaavaa voimakasta
epämiellyttävää tai eläimen elinmahdollisuuksiin kielteisesti vaikuttavaa tunnetta. Kuten voimassa
olevan eläinsuojelulain hallituksen esityksessä (HE 36/1995 vp) todetaan, käytännössä kipu ja tuska
nivoutuvat tiiviisti yhteen, eikä niitä voida välttämättä erottaa erillisinä tuntemuksina.

Luonnontieteellisen nykykäsityksen valossa eläimen hyvinvointi ei tarkoita pelkästään sairauden tai
negatiivisten tunteiden poissaoloa, vaan myös eläimen mahdollisuutta kokea ja ilmaista positiivisia
tunteita. Siten ei ole riittävää, että pelkästään eläimen fysiologiset tarpeet täytetään, vaan eläimen
kokeman elämän on oltava riittävän hyvää. Arvioitaessa eläimen kokemusta hyvästä elämästä, on
otettava huomioon tieteellinen nykytieto eläimen käyttäytymistarpeiden ja positiivisten tunteiden
ilmaisemisen muodoista sekä merkityksistä eläimelle. Lisäksi arvioinnissa tulee huomioida olemassa
oleva tieto eläimen yksilöllisistä tavoista ja tarpeista sekä tarpeiden ilmaisemisen muodoista.
Momentissa säädetään sekä negatiivisista että positiivisista lainsäädäntö- ja toimintavelvoitteista.
Toiminnasta, joka aiheuttaa eläimelle kärsimystä tai muita negatiivisia tunteita, on pidättäydyttävä.
Samaan aikaan on aktiivisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että esimerkiksi ensimmäisessä
momentissa säädetty oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen toteutuu siten, että eläimellä on
mahdollisuus kokea ja ilmaista positiivisia tunteita.

Kolmannen momentin mukaan eläimellä on oikeus sen hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseksi
asianmukaiseen ja määrällisesti sopivan ravintoon ja juomaan. Asianmukaisena ravintona pidetään
terveellistä, riittävää ja lajille luontaista ravintoa. Terveellinen ravinto tarkoittaa sellaista ravintoa,
josta eläin saa energiantarpeensa tyydyttämiseksi tarpeelliset ravintoaineet, vitamiinit ja muut
hyvinvoinnin sekä terveyden ylläpitämisen kannalta välttämättömät aineet. Mikä on katsottavissa
riittäväksi ja lajille luontaiseksi ravinnoksi riippuu eläimen lajista, sukupuolesta, iästä, pitopaikasta,
ilman lämpötilasta, eläimen fyysisestä kunnosta ja eläimen kulloinkin kuluttaman energian määrästä.
Määrällisesti sopivalla ruoalla tarkoitetaan myös sitä, että eläin voi tuntea kylläisyyden tunnetta.

Kuten myös voimassa olevan eläinsuojelulain (247/1996) hallituksen esityksessä (HE 36/1995 vp)
on todettu, eläimelle annettavan ravinnon tulee olla hyvälaatuista ja koostumukseltaan sellaista, että
se on kyseiselle eläinyksilölle sopivaa ja eläin voi sitä vaikeuksitta syödä. Ravinto ei saa sisältää
myrkkyjä, epäpuhtauksia tai muita eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille haitallisia aineita.
Se, jonka hoidossa eläin kulloinkin on, on vastuussa eläimen ravitsemuksellisten tarpeiden
tyydyttämisestä sekä siitä, että eläimelle annettava ravinto on eläimen hyvinvoinnin ja terveyden
kannalta juuri kyseiselle yksilölle sopivaa. Esimerkiksi jos eläin on allerginen jollekin
ravintoaineelle, eläimen hoidosta kulloinkin vastuussa olevan henkilön on huolehdittava kyseiselle
eläinyksilölle soveltuvan ravinnon tarjoamisesta. Mikäli eläimen kuluttaman ravinnon tarve muuttuu
laadultaan tai määrältään, on eläimen hoidosta kulloinkin vastuussa olevan huolehdittava siitä, että
eläin saa laadullisesti ja määrällisesti sopivaa ravintoa. Eläimen ravinto pitää tarjota siten, että eläin
kykenee syömään sille luonnollisessa asennossa. Eläimellä on oikeus itse omien yksilöllisten
tarpeidensa mukaisesti päättää siitä, milloin se syö.

Eläimelle ei saa antaa tahallaan tai huolimattomuudesta liiallista määrää ravintoa niin, että eläimen
hyvinvoinnille tai terveydelle aiheutuu haittaa liiallisesta painosta. Eläinlajia ei myöskään saa jalostaa
sellaiseksi, että sen syömistarve heikentää eläimen hyvinvointia tai terveyttä, esimerkiksi johtaen
liikalihavuuteen tai jatkuvaan nälkään. Jos rotu on jo jalostettu tällaiseksi, ei tällaista rotua saa
ylläpitää tuottamalla uusia yksilöitä. Eläinten jalostuksesta ja jalostuskiellosta säädetään tarkemmin
ehdotuksen 5 §:ssä.

Vedensaanti on eläimen fysiologinen perustarve. Eläimelle tarjottavan veden on oltava hyvälaatuista,
määrältään riittävää ja oltava tarjolla siten, että eläin voi sitä vaivatta ja luonnollisessa asennossa
juoda. Eläimellä on oikeus itse omien yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti päättää siitä, milloin se juo.
Riittämätön nesteensaanti johtaa eläimen hyvinvoinnin heikkenemiseen. Sen vuoksi eläimelle on
oltava vettä jatkuvasti tarjolla sen pitopaikassa. Jäätyneen veden tarjoaminen eläimelle ei täytä
momentissa säädettyä eläimen oikeutta juomiseen.

Neljännen momentin mukaan eläimellä on oikeus asianmukaiseen elinympäristöön, mukaan lukien
suojaan ja lepoalueeseen. Elinympäristön on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja
turvallinen sekä muutoinkin tarkoituksenmukainen ottaen huomioon kunkin eläinyksilön ja eläinlajin
tarpeet.

Elinympäristön asianmukaisuutta tulkittaessa on otettava huomioon muut tässä pykälässä turvatut
oikeudet. Esimerkiksi elinympäristön riittävän tilavuuden arvioinnissa on otettava huomioon
ensimmäisessä momentissa turvattu oikeus lajinmukaiseen käyttäytymiseen. Ahdas elinympäristö
saattaa aiheuttaa eläimelle ahdistusta ja kärsimystä ja siten olla vastoin neljännessä momentissa
turvattua eläimen vapautta ihmisen aiheuttamalta ahdistukselta ja kärsimykseltä. Lisäksi
elinympäristön tilavuuden on mahdollistettava eläimen oikeus kokea ja ilmaista neljännessä
momentissa tarkoitettuja positiivisia tunteita. Ahtaus voi myös olla turvallisuusriski erityisesti
laumassa elävien eläinten kohdalla.

Eläimellä on oikeus suojaan esimerkiksi epäsuotuisilta sääolosuhteilta. Lämpötilan on oltava eläimen
hyvinvoinnin kannalta sopiva, esimerkiksi kuumassa ympäristössä on mahdollistettava pääsy varjoon
tai viileämmälle alueelle.

Elinympäristössä on oltava lepoalue, jonka on mahdollistettava eläimen levontarpeen tyydyttäminen.
Lepoalueen on oltava ominaisuuksiltaan eläimen tarpeiden mukainen, esimerkiksi riittävän tilava,
puhdas ja kuiva. Eläimen elinympäristöön, suojaan ja lepoalueeseen liittyvistä vaatimuksista
säädetään tarkemmin lailla.

Viidennen momentin mukaan eläimellä on oikeus saada viivytyksettä asianmukaista hoitoa. Toisaalta
eläimellä on myös oikeus tulla lopetetuksi, jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen
on ilmeisen julmaa. Tältä osin viitataan eläinten perusoikeuksien 3 §:n 2 momentin vastaavaa oikeutta
koskeviin perusteluihin. Eläimen lopettaminen tulee aina suorittaa lailla erikseen säädetyllä tavalla
kunnioittaen eläintä tuntevana yksilönä. Lopetustavan tulee tuottaa eläimelle niin vähän pelkoa,
kipua, ahdistusta ja kärsimystä kuin mahdollista.

Oikeus saada viivytyksettä asianmukaista hoitoa sisältää muun muassa nopean diagnoosin ja
tarpeelliset hoitotoimenpiteet. Vastuu hoitoon saattamisesta on sillä, jonka hoidossa eläin on, ja itse
hoidon osalta eläinlääkärillä tai muulla hoitoa antavalla ammattihenkilöllä. Oikeus edellyttää toisin
sanoen aktiivista toimintaa ihmisen hoidossa olevan eläimen terveyden ja turvallisuuden
turvaamiseksi. Tähän sisältyy myös ennaltaehkäisevät toimet niin eläintautien kuin eläimen
elinympäristön (esimerkiksi pitopaikan) ja hoitokäytäntöjen (esimerkiksi laitteiden) suhteen. Tiedon
ja tiedostamisen avulla ongelmia voidaan ennaltaehkäistä ja ratkaista. Ennakoiva eläinten suojelu ja
aktiivinen toiminta silloin kun eläimen tila sitä vaatii ovat olennaisia osia eläinten kokonaisvaltaisen
hyvinvoinnin turvaamista.

Vastuu eläimen hoidon jatkumisesta asianmukaisesti eläinlääkärin hoidon tai muun hoidon jälkeen
eläimen pitopaikassa kuuluu sille, kenen hoidossa eläin on. Eläimelle on taattava rauha ja
mahdollisuus toipumiseen hoitotoimenpiteiden jälkeen.

Hoidon ja hoitotoimenpiteiden on oltava sellaisia, ettei eläimelle aiheuteta tarpeetonta kipua tai
tuskaa. Eri toimenpiteitä punnittaessa eläimen edun ja sen kokeman kivun tai hädän lievittämisen on
oltava keskeisessä asemassa. Toimenpiteiden valinnan lähtökohtana pitää siten olla kivuttomat tai
mahdollisimman vähän kipua ja tuskaa tuottavat menetelmät, erityisesti tilanteissa, joissa ei ole
käytettävissä tai ei ole mahdollista käyttää tehokkaita kipua lieventäviä tai kivun kokonaan poistavia
lääkeaineita. Eläimen hätää tulee aina pyrkiä lieventämään ja poistamaan.

Eläintä ei saa jalostaa siten, että jalostus voi aiheuttaa eläimelle tai sen jälkeläiselle fyysistä tai
psyykkistä haittaa taikka vaarantaa jälkeläisen luonnollisen käyttäytymisen tai kehityksen.
Jalostuskiellon rikkomisesta säädetään lailla.

PERUSTELUT:
5 §

Viidennessä pykälässä säädetään eläinten jalostamisesta. Jalostuksessa lähtökohtana tulee aina olla
eläimen etu ja eläinten perusoikeuksien toteutumisen varmistaminen. Jalostuksella ei saa siten
aiheuttaa vaaraa eläinten hyvinvoinnille ja terveydelle.

Jalostukseen saa käyttää vain fyysisesti ja psyykkisesti terveitä eläimiä. Jalostukseen ei saa käyttää
sellaista eläintä, jolle jalostaminen aiheuttaa tai voi aiheuttaa fyysistä tai psyykkisistä haittaa. Eläintä
ei saa astuttaa niin nuorena tai niin usein, että astutus olisi omiaan aiheuttamaan sille fyysistä tai
psyykkistä haittaa. Eläimen astuttaminen vastoin sen tahtoa, on kielletty. Kielto koskee koskee
kaikkia eläimiä niiden sukupuolesta riippumatta. Fenotyypiltään tervettäkään eläintä ei saa käyttää
jalostukseen, jos on vaara, että seuraavan tai myöhempien sukupolvien jälkeläiset kärsivät
jalostettavalta yksilöltä periytyvästä haitallisesta ominaisuudesta.

Eläintä ei myöskään saa jalostaa siten, että jalostus aiheuttaa sen jälkeläiselle fyysistä tai psyykkistä
haittaa taikka estää jälkeläisten luonnollisen käyttäytymisen. Luonnollisen käyttäytymisen osalta
viitataan eläinten perusoikeuksien 4 §:n 1 momentin perusteluihin. Eläimen jalostuksella ei saa pyrkiä
vaikuttamaan eläimen ulkonäköön, suorituskykyyn tai eläimen kykyyn esimerkiksi tuottaa maitoa
siten, että siitä aiheutuu eläimelle haittaa tai vahinkoa.

Koska jalostuskiellon rikkominen voi loukata eläimen perusoikeuksien toteutumista
perustavanlaatuisella tavalla, on siitä säädettävä täsmällisesti ja tarkkarajaisesti rikoslaissa. Erityisen
haitallisiksi katsotaan jalostusmenetelmät, joista voi aiheutua eläimelle kärsimystä taikka haittaa
eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille.