ELÄINTEN VUORO

Suomen eläinoikeusjuristit ry

MISTÄ TULLUT, MITÄ TAVOITTELEE?

SUOMEN ELÄINOIKEUSJURISTIT RY

Suomen eläinoikeusjuristit ry on saanut alkunsa yhdysvaltalaisesta Nonhuman Rights Projectista, joka pyrkii takaamaan eläimille tietyt perusoikeudet. Heidän työnsä on poikinut muihin maihin kansallisia ryhmiä, jotka pyrkivät samaan tavoitteeseen omien oikeusjärjestelmiensä kautta.

Suomen ryhmä aloitti työnsä loppuvuodesta 2016 ja Suomen eläinoikeusjuristit ry perustettiin helmikuussa 2018. Ryhmä koostuu suomalaisista juristeista ja oikeustieteilijöistä. Työskentelemme eläinten suojelun puolesta perusoikeuksien tunnustamisen kautta. Esitämme konkreettisia muutosehdotuksia perustuslakiin ja muuhun lainsäädäntöön, sillä tällä hetkellä muiden kuin ihmisten tuntevuutta ja oikeuksia ei ole huomioitu Suomen perustuslaissa. Heikommassa asemassa olevia on puolustettava ja heistä on huolehdittava. Kuten oikeushistoria osoittaa perusoikeudet ovat perusta vääryyksien korjaamiselle. Emme kuitenkaan ole vaatimassa eläimille ihmisoikeuksia vaan eläinoikeuksia.

Demokraattisessa oikeusvaltiossa perustavanlaatuiset muutokset tapahtuvat lainsäädännön ja oikeuskäytännön kautta. Siksi konkretisoimme ja jaamme tietoa siitä, mitä eläinten perusoikeudet voisivat Suomen lainsäädännössä tarkoittaa ja miksi niistä pitää säätää. Lähestymme työssämme niin lainsäätäjiä ja viranomaisia kuin myös tavallisia kansalaisia.

SUOMEN PERUSTUSLAKI

XX LUKU ELÄINTEN PERUSOIKEUDET

Ehdotettujen pykälien perusteluissa on otettu huomioon voimassa olevan eläinsuojelulain (247/1996) ja luonnosehdotuksen laiksi eläinten hyvinvoinnista (2070/01.01/2017) sisältö ja esityöt.

Eläimet ovat tuntevia yksilöitä, joita ihmisen on kunnioitettava.

Eläinten etu ja yksilölliset tarpeet on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa, joka vaikuttaa olennaisesti niiden elinolosuhteisiin.

Eläimet ovat asianosaiskelpoisia. Eläinten edustamisesta säädetään tarkemmin lailla.

Vastuu eläinten perusoikeuksista, hyvinvoinnista ja suojelusta kuuluu kaikille.

PERUSTELUT:

1 §

Ensimmäisen momentin mukaan eläimet ovat tuntevia yksilöitä. Vastaava säännös on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13 artiklassa, jossa tunnustetaan eläinten asema tuntevina olentoina.

Tuntevat eläimet ovat yksilöitä. Tuntevalla olennolla on itseisarvo. Tuntoisuudella tarkoitetaan kykyä kokea positiivisia ja negatiivisia tunteita. Tuntevien olentojen kunnioittamisella tarkoitetaan, että eläinten suojelussa eläinten itseymmärryksellä tai kognitiivisilla kyvyillä, tai tällaisten kykyjen puuttumisella, ei ole merkitystä sinänsä, vaan ihmisen on suojeltava tuntevaa olentoa sen itsensä takia. Eläimen kyvyt kuitenkin vaikuttavat eläimen kokemusten intensiivisyyteen ja monimuotoisuuteen, joilla on merkitystä arvioitaessa eläimen etua ja jotka on otettava huomioon parhaan ymmärryksen ja tieteellisen tiedon mukaisesti. 

Eläintutkimus on osoittanut, että tuntemiskykyä esiintyy laajasti eläinkunnan eri lajeissa. Nykyisten tutkimustulosten perusteella ei voida kuitenkaan tarkasti vetää rajaa sille, mitkä lajit ovat tuntemiskykyisiä. Erityisesti selkärangattomien eläinlajien tuntemiskyvyn arviointiin liittyy epävarmuutta. Rajanveto tuntemiskykyisinä ja tuntemiskyvyttöminä pidettyjen lajien välillä on jatkuvasti muuttuva, ja siten yksilön tuntevuuden suhteen täytyy käytännössä soveltaa varovaisuusperiaatetta eläimen hyväksi. Varovaisuus-periaatteen mukaisesti kaikki eläimet oletetaan tuntemiskykyisiksi, jollei muuta voida näyttää. Tieteellisen epävarmuuden vuoksi säännöksellä luodaan siten olettama eläinten tuntoisuudesta. Tieteellisen varmuuden puutetta ei tule käyttää syynä laiminlyödä laissa säädettyjä eläinoikeuksia.

Eläimen asema yksilönä tarkoittaa velvollisuutta huomioida eläimen yksilölliset ominaisuudet sitä 1 §:n 2 momentin mukaisesti koskevassa päätöksenteossa. Esimerkiksi eläinsuojelulainsäädännön vaatimusten täyttymiseen ei riitä eläinlajin lajityypillisten tarpeiden toteuttaminen, vaan asiaa tulee tarkastella myös yksilöllisesti. Päätöksen sisältöä ei voida siten perustella ja hyväksyttää sillä, ettei siitä johdu kärsimystä suurimmalle osalle lajin edustajista, jos yksilö tai jotkin yksilöt kuitenkin kärsivät siitä esimerkiksi heikomman kuntonsa, arkuutensa tai vastaavan syyn johdosta.

Eläimen yksilöys tulee huomioida myös omistusoikeusriidoissa. Eläimen perusoikeuksien ja hyvinvoinnin toteutumisen tulee olla yksi harkittavista perusteista ratkaistaessa, kenelle eläimen omistusoikeus epäselvissä tilanteissa kuuluu. Esimerkiksi eläimen kiintymys yhteen osapuolista on tällainen huomioitava seikka.

Toisessa momentissa säädetään, että eläinten etu ja yksilölliset tarpeet on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa, joka vaikuttaa olennaisesti niiden elinolosuhteisiin. Eläintä koskevan asian ratkaisun on perustuttava saatavilla olevaan tieteelliseen tietoon eläinten hyvinvoinnista, ja jos mahdollista, myös olemassa olevaan tietoon eläimen yksilöllisistä tarpeista ja tottumuksista.

Päätöksenteko vaikuttaa olennaisesti eläimen elinolosuhteisiin silloin, kun se vaikuttaa eläimen 2–3 §:ssä säädettyjen perusoikeuksien toteutumiseen. Eläimen edun kannalta vain vähäisiä vaikutuksia ei pidetä pykälässä tarkoitetulla tavalla olennaisina. Tällainen vähäinen vaikutus voi esimerkiksi olla luonnossa elävän eläimen elinympäristön supistaminen siten, että eläimen elinmahdollisuudet kuitenkin säilyvät. 

Pykälän kolmannen momentin mukaan eläimet ovat asianosaiskelpoisia viranomaisissa ja tuomioistuimissa. Eläimen puhevaltaa käyttää sen laillinen edustaja, jota tulee kuulla eläimen oikeutta tai etua koskevassa viranomaisasiassa, ja joka voi valittaa päätöksestä eläimen puolesta. Edustajana voi toimia eläimen omistaja silloin, kun omistajan ja eläimen edut eivät ole keskenään ristiriidassa. Lailla säädetään muiden tahojen oikeudesta edustaa eläimiä. Esimerkiksi jo nyt tietyillä rekisteröidyillä yhdistyksillä ja säätiöillä on oikeus valittaa tietyistä viranomaispäätöksistä luonnonsuojelulain (1096/1996), ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011) ja jätelain (646/2011) nojalla.

Pykälän neljännen momentin mukaan vastuu eläinten perusoikeuksien, hyvinvoinnin ja suojelun toteutumisesta kuuluu kaikille. Samankaltaisesti kuin perustuslain 20 §:n 1 momentin mukaisesti vastuu luonnosta kuuluu kaikille, tämäkin vastuu kohdistuu sekä julkiseen valtaan että yksityisiin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin. Luonnoksessa laiksi eläinten hyvinvoinnista (2070/01.01/2017) esitetään että, jokaisella olisi velvollisuus kohdella eläimiä eläinten hyvinvointimääräysten mukaisesti. Tässä esityksessä velvollisuus laajennetaan koskemaan myös eläinten perusoikeuksia. Velvollisuus koskee niin ihmisen hoidosta riippuvaisia kuin luonnonvaraisiakin eläimiä eikä riipu siitä, kenen omistuksessa eläin on tai onko se kenenkään omistuksessa. Säätämällä vastuun kuulumisesta kaikille korostetaan sitä, että 1 §:ssä tarkoitettu eläinten suojelu edellyttää laaja-alaista yhteistyötä eri tahojen kesken. Samalla korostetaan myös sitä, että eläinten perusoikeuksien toteutumiseen ja eläinten suojeluun liittyy arvoja, joita ei saa väheksyä ihmisyksilöiden perusoikeuksiin nähden. Vaikka eläinten perusoikeudet ja ihmisyksilöiden perusoikeudet eivät ole sama asia, punnittaessa niitä keskenään ne ovat lähtökohtaisesti samanarvoisia. Näin pyritään ihmisen ja eläimen edun tasasuhtaiseen arviointiin. Jokaisen vastuuseen eläimistä sisältyy myös yhteisestä elinympäristöstä huolehtiminen, jokaista siinä elävää tuntevaa yksilöä kunnioittaen ja tämän perusoikeudet huomioon ottaen.

Vastuun piiriin kuuluvat sekä eläinten hyvinvoinnin edistäminen, että kärsimyksen estäminen ja ennaltaehkäiseminen. Yksilön osuus eläinten suojelussa ja perusoikeuksien turvaamisessa voi toteutua aktiivisena toimintana tai passiivisena pidättäytymisenä sellaisesta toiminnasta, joka loukkaa eläinten perusoikeuksia. Vastuu koskee ensisijaisesti lainsäätäjän ja muiden norminantajien toimintaa.

Luonnonvaraisella eläimellä on oikeus elämään sekä oikeus elää vapaudessa ja luonnollisessa elinympäristössään.

Luonnonvaraisella eläimellä on oikeus saada apua, jos eläin on sairas, loukkaantunut tai muutoin avuttomassa tilassa. Eläimellä on oikeus tulla lopetetuksi, jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeisen julmaa. Eläimen lopettaminen tulee suorittaa lailla erikseen säädetyllä tavalla.

PERUSTELUT:

2 §

Pykälässä säädetyt oikeudet koskevat luonnonvaraisia eläimiä. Luonnonvaraisella eläimellä tarkoitetaan eläintä, joka elää lähtökohtaisesti ihmisestä riippumattomana luonnollisessa elinympäristössään. Pykälän soveltamisalaan kuuluvat myös eläimet, jotka ovat sopeutuneet elämään ihmisen muokkaamassa ympäristössä, esimerkiksi kaupungeissa, mutta jotka eivät ole riippuvaisia ihmisen hoidosta.

Luonnonvaraisten eläinten ottaminen elätettäväksi on kielletty. Eläin voidaan kuitenkin pyydystää tilapäisesti sairaanhoitoa tai muuta hyväksyttävää syytä varten. Tilapäisesti annettavaa sairaanhoitoa tai muuta hyväksyttävää tilapäistä tarvetta varten hoitoon otettu eläin on sen tilan salliessa vapautettava, jos on oletettavissa, että se voi vaikeuksitta sopeutua luonnonvaraiseen elämään. Jos eläin tarvitsee pysyvää hoitoa ja se on mahdollista järjestää loukkaamatta eläimen perusoikeuksia, eläimen katsotaan kuuluvan kolmannessa pykälässä tarkoitettuihin eläimiin.

Ensimmäisen momentin mukaan luonnonvaraisilla eläimillä on oikeus elämään sekä oikeus elää vapaudessa ja luonnollisessa elinympäristössään. Momentissa turvataan kolme oikeutta: oikeus elämään, oikeus elää vapaudessa ja oikeus luonnolliseen elinympäristöön.

Oikeudella elämään on läheinen yhteys muihin momentissa turvattuihin oikeuksiin, koska myös oikeus vapauteen ja oikeus luonnolliseen elinympäristöön antavat suojaa elämälle. Oikeus elämään suojaa eläintä siltä, ettei sen elämää riistetä tappamalla tai aiheuttamalla sen elämän edellytysten häviäminen. Lisäksi oikeus elämään edellyttää aktiivisia toimia elämän suojaamiseksi, kuten hengenvaarassa olevien eläinten auttamista. Tältä osin oikeudella elämään on läheinen yhteys siihen, mitä pykälän toisessa momentissa säädetään eläimen oikeudesta apuun.      

Eläimen oikeutta elämään on punnittava tasasuhtaisella tavalla suhteessa ihmisen ja muiden eläinten perusoikeuksiin, ja sitä voidaan rajoittaa vain hyväksyttävillä ja riittävän painavilla syillä. Esimerkiksi viljely- ja rakentamistoiminnassa kuolee usein eläimiä. Siltä osin kuin tällainen toiminta on ihmiselle välttämätöntä, se ei ole tämän momentin vastaista. Tällöinkin on kuitenkin käytettävä sellaisia menetelmiä, jotka suojaavat eläimen elämää mahdollisimman laajasti ja kunnioittavat eläimen oikeuksia kokonaisuudessaan, erityisesti eläimen tuntoisuus huomioon ottaen. Rajoitusten on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia.

Oikeus vapauteen sisältää oikeuden vapaaseen käyttäytymiseen, oikeuden liikkua vapaasti ja valita oma elinympäristö sekä oikeuden ruumiilliseen koskemattomuuteen. Ruumiillisen koskemattomuuden lähtökohtana on eläimen oikeus olla joutumatta haitallisten fyysisten toimenpiteiden kohteeksi. Oikeus ei kuitenkaan estä eläimen siirtämistä sille suopeammalle alueelle, jos eläimen ja ihmisen yhteiselo samalla alueella on tosiasiallisesti mahdotonta.

Oikeus elää luonnollisessa elinympäristössä suojaa eläintä sellaiselta elinympäristöön kohdistuvalta puuttumiselta, jonka seurauksena eläimen elinmahdollisuudet heikkenevät merkittävästi tai häviävät kokonaan. Oikeus korostuu tilanteissa, joissa elinympäristöön kohdistuva toimenpide vaarantaisi toteutuessaan eläimen hyvinvoinnin edellytykset tai elinmahdollisuudet. Oikeutta elää luonnollisessa elinympäristössään on tulkittava eläinlajin ja eläinyksilön tarpeiden näkökulmasta, koska eläinten elinympäristövaatimukset vaihtelevat suuresti. Tietyt lajit ovat elinympäristönsä suhteen hyvin erikoistuneita, toiset taas menestyvät monenlaisissa ympäristöissä.

Pykälän toisessa momentissa säädetään kuten voimassa olevan eläinsuojelulain (247/1996) 14 §:ssä, että sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeisen julmaa, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan lailla erikseen säädetyllä tavalla. Ilmeisen julmuuden arvioinnissa on otettava huomioon eläimen kärsimyksen lisäksi eläimen kokonaistilanne ja tulevaisuuden näkymät. Ilmeiseltä julmuudelta suojaamisella pyritään siihen, ettei eläin joutuisi tilanteeseen, jossa sitä pidetään hengissä, vaikka eläintä fyysisesti tai psyykkisesti olennaisesti kuormittaa tai voidaan olettaa kuormittavan pitkäkestoinen taikka jatkuva kipu, tuska tai sairaus, joka vaikuttaa kielteisesti eläimen mahdollisuuksiin selviytyä tai elää sille lajinmukaista elämää.

Eläimellä on oikeus elämään sekä oikeus luonnolliseen käyttäytymiseen ja oikeus saada perustarpeensa tyydytetyiksi.

Eläimellä on oikeus kokea ja ilmaista positiivisia tunteita sekä oikeus tulla suojelluksi ja olla vapaa ihmisen aiheuttamalta pelolta, kivulta, ahdistukselta ja kärsimykseltä.

Eläimellä on oikeus asianmukaiseen ravintoon ja juomaan hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseksi. Eläimellä on oikeus itse päättää, milloin se syö ja juo.

Eläimellä on oikeus asianmukaiseen elinympäristöön, mukaan lukien suojaan ja lepoalueeseen.

Eläimellä on oikeus saada viivytyksettä asianmukaista hoitoa. Eläimellä on oikeus tulla lopetetuksi, jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeisen julmaa. Eläimen lopettaminen tulee suorittaa lailla erikseen säädetyllä tavalla.

PERUSTELUT:

3 §

Pykälässä säädetyt oikeudet koskevat ihmisen hoidosta riippuvaisia eläimiä. Eläimen hoidolla tarkoitetaan sellaista huolenpitoa, jolla ihminen varmistaa, että eläimen oikeudet toteutuvat ja eläimen hyvinvointi on turvattu.

Ensimmäisen momentin mukaan eläimillä on oikeus elämään sekä oikeus luonnolliseen käyttäytymiseen ja oikeus saada perustarpeensa tyydytetyiksi. Nämä oikeudet nivoutuvat tiiviisti yhteen muiden tässä pykälässä ehdotettujen oikeuksien kanssa.

Oikeudella elämään on kaksi ulottuvuutta. Ensinnäkin eläimellä on oikeus siihen, ettei sen elämää riistetä tahallisesti tai tuottamuksellisesti. Toiseksi oikeudesta elämään seuraa velvollisuus turvata aktiivisilla toimilla eläimen elämän edellytykset. Tällaisiin toimiin sisältyy esimerkiksi ennakoiva eläintensuojelu ja terveydenhoito, josta säädetään laajemmin pykälän viidennessä momentissa.

Luonnollisella käyttäytymisellä tarkoitetaan sellaista käyttäytymistä, johon eläimellä on vahva motivaatio ja joka antaa eläimelle toiminnallisen palautteen, toisin sanoen, vähentää eläimen tarvetta käyttäytymisen suorittamiseen. Käyttäytymisen estäminen puolestaan aiheuttaa eläimelle turhautumista.

Luonnollinen käyttäytyminen on erilaista eri eläinlajeilla, mutta tärkeimmät käyttäytymispiirteet sisältävät ainakin mahdollisuuden liikkumiseen ja liikuntaan, kehon hoitamiseen, tutkimis- ja syömiskäyttäytymiseen, mukavaan olotilaan, leikkiin, hoivaan, sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen tai niistä pidättäytymiseen sekä lepoon lajityypillisellä tavalla, kuten esimerkiksi orrella nukkumiseen. Oikeus luonnolliseen käyttäytymiseen sisältää eläinlajista riippuen oikeuden elää yksin tai lajitoverien kanssa.

Joillakin eläinlajeilla, kuten hevosilla ja lampailla, luonnolliseen käyttäytymiseen sisältyy vahvasti sosiaalinen kanssakäyminen lajitovereiden kanssa, laumassa eläminen ja laumakäyttäytyminen. Laumakäyttäytymisellä tarkoitetaan esimerkiksi kanalajien tarvetta käyttäytyä ja tehdä eri toimintoja yhdessä, kuten hiekkakylpeä samanaikaisesti. Laumaeläimet stressaantuvat helposti joutuessaan eroon ryhmästään. Vastaavasti yksineläjät voivat stressaantua lajitoverien läsnäolosta. Eläimen sosiaaliset tarpeet saattavat vaihdella lajin sisällä ja eläimen sukupuolen ja iän mukaan.

Hoivaan käyttäytymistarpeena sisältyy sekä hoivaaminen että hoivatuksi tuleminen. Tämä sisältää eläimen oikeuden hoivata jälkeläisiään ja jälkeläisen oikeuden tulla hoivatuksi. Luonnollista käyttäytymistä koskevaan oikeuteen sisältyy myös sellainen käyttäytyminen, johon eläimellä on tarve vain tietyissä tilanteissa tai elämän vaiheessa, kuten vasikan tarve imeä tai emakon tarve pesäntekoon ennen porsimista.

Syömiskäyttäytymisellä tarkoitetaan muun muassa tarvetta laiduntaa, etsiä ravintoa tai ruokailla yhtäaikaisesti. Oikeutta luonnolliseen käyttäytymiseen on arvioitava eläinlajin lisäksi eläinyksilön näkökulmasta, mitä myös eläinten perusoikeuksien 1 §:n 1 ja 2 momentit edellyttävät.

Perustarpeiden tyydyttämisellä tarkoitetaan pykälässä säädettyjen oikeuksien turvaamista siten, että eläin voi tyydyttää tarpeensa joko itsenäisesti tai ihmisen toiminnan avulla. Ihmisen toiminnalla tarkoitetaan esimerkiksi koiran ulkoiluttamista siten, että se saa liikuntaa ja voi tehdä tarpeensa ulkona. Pykälässä esitettyjen oikeuksien tyydyttämisellä tarkoitetaan myös toimenpiteitä, joilla ennaltaehkäistään eläimen häiriökäyttäytymistä ja kärsimystä. Näistä toimenpiteistä säädetään tarkemmin lailla.

Eläimen omistaja tai hoitaja ei vapaudu velvollisuuksistaan hoidostaan riippuvaista eläintä kohtaan päästämällä eläin luontoon, ellei luontoon päästäminen ole eläimen edun kannalta perusteltu ratkaisu. Tällaisia tilanteita voi esimerkiksi olla eläintarhoista vapautettujen eläinten kohdalla. Kolmannen pykälän mukainen vastuu eläimen hyvinvoinnista lakkaa vasta, kun eläin on täysin ihmisen hoidosta riippumaton.

Toisen momentin mukaan eläimellä on oikeus kokea ja ilmaista positiivisia tunteita sekä oikeus tulla suojelluksi ja olla vapaa ihmisen aiheuttamalta pelolta, kivulta, ahdistukselta ja kärsimykseltä. Momentissa säädetään ennen kaikkea eläimen kokemusmaailmaan liittyvistä oikeuksista. Momentti suojaa eläintä sekä fyysiseltä kivulta että henkiseltä ahdistukselta, kärsimykseltä ja pelolta.

Kärsimyksellä tarkoitetaan eläimen kokemaa henkistä tai ruumiillista eläimen hyvinvointiin tai terveyteen kielteisesti vaikuttavaa tuntemusta. Kivulla tarkoitetaan eläimen tuntemaa fyysistä kipua ja tuskalla eläimen kokemaa henkistä hätää, ahdistusta, pelkoa tai muuta vastaavaa voimakasta epämiellyttävää tai eläimen elinmahdollisuuksiin kielteisesti vaikuttavaa tunnetta. Kuten voimassa olevan eläinsuojelulain hallituksen esityksessä (HE 36/1995 vp) todetaan, käytännössä kipu ja tuska nivoutuvat tiiviisti yhteen, eikä niitä voida välttämättä erottaa erillisinä tuntemuksina.

Luonnontieteellisen nykykäsityksen valossa eläimen hyvinvointi ei tarkoita pelkästään sairauden tai negatiivisten tunteiden poissaoloa, vaan myös eläimen mahdollisuutta kokea ja ilmaista positiivisia tunteita. Siten ei ole riittävää, että pelkästään eläimen fysiologiset tarpeet täytetään, vaan eläimen kokeman elämän on oltava riittävän hyvää. Arvioitaessa eläimen kokemusta hyvästä elämästä, on otettava huomioon tieteellinen nykytieto eläimen käyttäytymistarpeiden ja positiivisten tunteiden ilmaisemisen muodoista sekä merkityksistä eläimelle. Lisäksi arvioinnissa tulee huomioida olemassa oleva tieto eläimen yksilöllisistä tavoista ja tarpeista sekä tarpeiden ilmaisemisen muodoista.

Momentissa säädetään sekä negatiivisista että positiivisista toimintavelvoitteista. Toiminnasta, joka aiheuttaa eläimelle kärsimystä tai muita negatiivisia tunteita, on pidättäydyttävä. Samaan aikaan on aktiivisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että esimerkiksi ensimmäisessä momentissa säädetty oikeus luonnolliseen käyttäytymiseen toteutuu siten, että eläimellä on mahdollisuus kokea ja ilmaista positiivisia tunteita.

Kolmannen momentin mukaan eläimellä on oikeus sen hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseksi asianmukaiseen ja määrällisesti sopivaan ravintoon ja juomaan. Eläimellä on oikeus saada energiatarpeensa tyydyttämiseksi tarpeellisia ravintoaineita, vitamiineja ja muita hyvinvoinnin sekä terveyden ylläpitämisen kannalta välttämättömiä aineita. Kunkin eläimen yksilöllinen energia- ja syömistarve on riippuvainen sen lajista, iästä, eläimen pitopaikasta, ilman lämpötilasta, eläimen fyysisestä kunnosta ja eläimen kulloinkin kuluttaman energian määrästä. Jokaisen eläimen pitää saada ravintoa riittävästi. Määrällisesti sopivalla ruoalla tarkoitetaan myös sitä, että eläin voi tuntea kylläisyyden tunnetta.

Kuten myös voimassa olevan eläinsuojelulain (247/1996) hallituksen esityksessä (HE 36/1995) on todettu, eläimelle annettavan ravinnon tulee olla hyvälaatuista ja koostumukseltaan sellaista, että se on kyseiselle eläinyksilölle sopivaa ja eläin voi sitä vaikeuksitta syödä. Ravinto ei saa sisältää myrkkyjä, epäpuhtauksia tai muita eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille haitallisia aineita.

Se, jonka hoidossa eläin kulloinkin on, on vastuussa eläimen ravitsemuksellisten tarpeiden tyydyttämisestä sekä siitä, että eläimelle annettava ravinto on eläimen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta juuri kyseiselle yksilölle sopivaa. Esimerkiksi jos eläin on allerginen jollekin ravintoaineelle, eläimen hoidosta kulloinkin vastuussa olevan henkilön on huolehdittava kyseiselle eläinyksilölle soveltuvan ravinnon tarjoamisesta. Mikäli eläimen kuluttaman ravinnon tarve muuttuu laadultaan tai määrältään, on eläimen hoidosta kulloinkin vastuussa olevan huolehdittava siitä, että eläin saa laadullisesti ja määrällisesti sopivaa ravintoa. Eläimen ravinto pitää tarjota siten, että eläin kykenee syömään sille luonnollisessa asennossa. Eläimellä on oikeus itse omien yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti päättää siitä, milloin se syö.  

Eläimelle ei saa antaa tahallaan tai huolimattomuudesta liiallista määrää ravintoa niin, että eläimen hyvinvoinnille tai terveydelle aiheutuu haittaa liiallisesta painosta. Eläinlajia ei myöskään saa jalostaa sellaiseksi, että sen syömistarve heikentää eläimen hyvinvointia tai terveyttä, esimerkiksi johtaen liikalihavuuteen tai jatkuvaan nälkään.  Jos rotu on jo jalostettu tällaiseksi, ei tällaista rotua saa ylläpitää tuottamalla uusia yksilöitä.  Eläinten jalostuksesta ja jalostuskiellosta säädetään tarkemmin ehdotuksen 4 §:ssä.

Vedensaanti on eläimen fysiologinen perustarve. Eläimelle tarjottavan veden on oltava hyvälaatuista, määrältään riittävää ja oltava tarjolla siten, että eläin voi sitä vaivatta ja luonnollisessa asennossa juoda. Eläimellä on oikeus itse omien yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti päättää siitä, milloin se juo. Riittämätön nesteensaanti johtaa eläimen hyvinvoinnin heikkenemiseen. Sen vuoksi eläimelle on oltava vettä jatkuvasti tarjolla. Jäätyneen veden tarjoaminen eläimelle ei täytä momentissa säädettyä eläimen oikeutta juomiseen.

Neljännen momentin mukaan eläimellä on oikeus asianmukaiseen elinympäristöön, mukaan lukien suojaan ja lepoalueeseen. Elinympäristön on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen sekä muutoinkin tarkoituksenmukainen ottaen huomioon kunkin eläinyksilön ja eläinlajin tarpeet.

Elinympäristön asianmukaisuutta tulkittaessa on otettava huomioon muut 3 §:ssä turvatut oikeudet. Esimerkiksi elinympäristön riittävän tilavuuden arvioinnissa on otettava huomioon ensimmäisessä momentissa turvattu oikeus luonnolliseen ja lajinmukaiseen käyttäytymiseen. Ahdas elinympäristö saattaa aiheuttaa eläimelle ahdistusta ja kärsimystä ja siten olla vastoin neljännessä momentissa turvattua eläimen vapautta ihmisen aiheuttamalta ahdistukselta ja kärsimykseltä. Lisäksi elinympäristön tilavuuden on mahdollistettava eläimen oikeus kokea ja ilmaista neljännessä momentissa tarkoitettuja positiivisia tunteita. Ahtaus voi myös olla turvallisuusriski erityisesti laumassa elävien eläinten kohdalla.

Eläimellä on oikeus suojaan esimerkiksi epäsuotuisilta sääolosuhteilta. Lämpötilan on oltava eläimen hyvinvoinnin kannalta sopiva, esimerkiksi kuumassa ympäristössä on mahdollistettava pääsy varjoon tai viileämmälle alueelle.

Elinympäristössä on oltava lepoalue, jonka on mahdollistettava eläimen levontarpeen tyydyttäminen. Lepoalueen on oltava ominaisuuksiltaan eläimen tarpeiden mukainen, esimerkiksi riittävän tilava, puhdas ja kuiva. Eläimen elinympäristöön, suojaan ja lepoalueeseen liittyvistä vaatimuksista säädetään tarkemmin lailla.

Viidennen momentin mukaan eläimellä on oikeus saada viivytyksettä asianmukaista hoitoa. Toisaalta eläimellä on myös oikeus tulla lopetetuksi, jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeisen julmaa. Tältä osin viitataan eläinten perusoikeuksien 2 §:n 2 momentin vastaavaa oikeutta koskeviin perusteluihin. Eläimen lopettaminen tulee aina suorittaa lailla erikseen säädetyllä tavalla.

Oikeus saada viivytyksettä asianmukaista hoitoa sisältää muun muassa nopean diagnoosin ja tarpeelliset hoitotoimenpiteet. Vastuu hoitoon saattamisesta on sillä, jonka hoidossa eläin on, ja itse hoidon osalta eläinlääkärillä tai muulla hoitoa antavalla ammattihenkilöllä. Oikeus edellyttää toisin sanoen aktiivista toimintaa ihmisen hoidossa olevan eläimen terveyden ja turvallisuuden turvaamiseksi. Tähän sisältyy myös ennaltaehkäisevät toimet niin eläintautien kuin eläimen elinympäristön (esimerkiksi pitopaikan) ja hoitokäytäntöjen (esimerkiksi laitteiden) suhteen. Tiedon ja tiedostamisen avulla ongelmia voidaan ennaltaehkäistä ja ratkaista. Ennakoiva eläinten suojelu ja aktiivinen toiminta silloin kun eläimen tila sitä vaatii ovat olennaisia osia eläinten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin turvaamista.

Vastuu eläimen hoidon jatkumisesta asianmukaisesti eläinlääkärin hoidon tai muun hoidon jälkeen eläimen pitopaikassa kuuluu sille, kenen hoidossa eläin on. Eläimelle on taattava rauha ja mahdollisuus toipumiseen hoitotoimenpiteiden jälkeen.

Hoidon ja hoitotoimenpiteiden on oltava sellaisia, ettei eläimelle aiheuteta tarpeetonta kipua tai tuskaa. Eri toimenpiteitä punnittaessa eläimen edun ja sen kokeman kivun tai hädän lievittämisen on oltava keskeisessä asemassa. Toimenpiteiden valinnan lähtökohtana pitää siten olla kivuttomat tai mahdollisimman vähän kipua ja tuskaa tuottavat menetelmät, erityisesti tilanteissa, joissa ei ole käytettävissä tai ei ole mahdollista käyttää tehokkaita kipua lieventäviä tai kivun kokonaan poistavia lääkeaineita. Eläimen hätää tulee aina pyrkiä lieventämään ja poistamaan.

Eläintä ei saa jalostaa siten, että jalostus aiheuttaa eläimelle tai sen jälkeläiselle fyysistä tai psyykkistä haittaa taikka estää jälkeläisen luonnollisen käyttäytymisen.

PERUSTELUT:

Neljännessä pykälässä säädetään eläinten jalostamisesta. Jalostuksessa lähtökohtana tulee aina olla eläimen etu ja eläinten perusoikeuksien toteutumisen varmistaminen. Jalostuksella ei saa siten aiheuttaa vaaraa eläinten hyvinvoinnille ja terveydelle.

Jalostukseen saa käyttää vain fyysisesti ja psyykkisesti terveitä eläimiä. Jalostukseen ei saa käyttää sellaista eläintä, jolle jalostaminen aiheuttaa tai voi aiheuttaa fyysistä tai psyykkisistä haittaa. Eläintä ei saa astuttaa niin nuorena tai niin usein, että astutus olisi omiaan aiheuttamaan sille fyysistä tai psyykkistä haittaa. Eläimen astuttaminen vastoin sen tahtoa, on kielletty. Kielto koskee sekä naaras- että urospuolisia eläimiä. Fenotyypiltään tervettäkään eläintä ei saa käyttää jalostukseen, jos on vaara, että seuraavan tai myöhempien sukupolvien jälkeläiset kärsivät jalostettavalta yksilöltä periytyvästä sairausgeenistä.

Eläintä ei myöskään saa jalostaa siten, että jalostus aiheuttaa sen jälkeläiselle fyysistä tai psyykkistä haittaa taikka estää jälkeläisten luonnollisen käyttäytymisen. Luonnollisen käyttäytymisen osalta viitataan eläinten perusoikeuksien 3 §:n 1 momentin perusteluihin. Eläimen jalostuksella ei saa pyrkiä vaikuttamaan eläimen ulkonäköön, suorituskykyyn tai eläimen kykyyn esimerkiksi tuottaa maitoa siten, että siitä aiheutuu eläimelle haittaa tai vahinkoa.

Julkisen vallan on turvattava eläinten perusoikeuksien toteutuminen.

PERUSTELUT:

5 §

Viidennessä pykälässä säädetään, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle lainsäädäntö- ja lainkäyttövaltansa piiriin kuuluvalle eläimelle tämän luvun mukaiset perusoikeudet. Tämä vastaa perustuslain 22 §:n julkisen vallan velvoitetta turvata ihmisten perus- ja ihmisoikeudet. Turvaamiseen sisältyy julkisen vallan vastuu kehittää yhteiskuntaa tavalla, joka mahdollistaa ihmisten ja eläinten toisiaan kunnioittavan yhteiselämän ja turvaa myös eläinten perusoikeudet.

Julkisen vallan on pidättäydyttävä loukkaamasta eläinten perusoikeuksia. Tuomioistuimilla ja hallintoviranomaisilla on velvollisuus eläinoikeusmyönteiseen laintulkintaan, kun niissä sovelletaan tavallista lainsäädäntöä, asetusta tai muuta alemmanasteista säädöstä. Eläinoikeusmyönteistä tulkintaa tulee käyttää myös tilanteissa, joissa lakia ei sovelleta yksittäistapaukseen. Lisäksi turvaaminen merkitsee perustuslaillista toimeksiantoa eläimiä koskevan lainsäädännön kehittämiseksi sekä muita aloitteellisia toimia, jotta eläinten perusoikeudet ja edut tulevat huomioiduksi ja toteutuvat tosiasiallisesti ihmisen toiminnassa. Julkisen vallan velvollisuutena on luoda sellaiset olosuhteet, joissa nämä oikeudet nauttivat suojaa myös yksityisiä loukkauksia vastaan.

Turvaamisvelvoite kattaa paitsi Suomessa jo elävät eläimet, myös Suomeen tuotavat eläimet. Eläinperäisten tuotteiden tuominen maasta, joka ei kunnioita tässä luvussa turvattuja perusoikeuksia, voidaan kieltää. Tavoitteena on varmistaa myös se, ettei eläinten oikeuksia kierretä kuljettamalla eläimiä Suomen rajojen ulkopuolelle. Perusoikeuksien toteutumista ei voida siten kiertää kuljettamalla eläin tai eläimet ulkomaille esimerkiksi sellaista toimenpidettä varten, joka on Suomessa kielletty. Julkisen vallan on muutoinkin aktiivisilla toimenpiteillä pyrittävä estämään, ettei eläinten perusoikeuksista seuraavia velvoitteita kierretä.

The Constitution of Finland

Chapter XX On the fundamental rights of animals

Proposal made by the Finnish Animal Rights Law Society

Animals are sentient beings and must be respected by humans.

The interests and individual needs of animals must be taken into account in all decision-making that has a significant impact on their living conditions.

Animals have legal standing. The legal representation of animals is further specified by law.

Ensuring the rights, welfare and protection of animals is the responsibility of everyone.

RATIONALE:

Section 1

According to subsection 1 of Section 1, animals are individual, sentient beings. A similar provision is included in Article 13 of the Treaty on the Functioning of the European Union, where animals are legally recognised as sentient beings. 

Sentient animals are individuals. A sentient being has intrinsic value. Sentience is defined as a capability for experiencing positive and negative emotions. The respect for animal sentience entails that the self-understanding or cognitive capacities, or incapacities, of animals are irrelevant with regard to the protection of animals. Rather, humans must protect a sentient being for its own sake. However, the capacities of an animal affect the intensity and variety of its experiences, which is of relevance when assessing the best interests of the animal and which must be taken into account according to the best scientific understanding and knowledge.

Animal research has demonstrated that sentience is widespread among various animal species. However, given the current state of research, it is impossible to make a precise distinction between sentient and insentient species. There is some uncertainty especially in assessing the sentience of invertebrate species. The delimitation of sentient and insentient species is constantly changing and thus, when determining individual sentience in practice, the precautionary principle has to be applied for the benefit of the animal. According to the precautionary principle, all animals are considered to be sentient unless there is evidence to the contrary. Due to the scientific uncertainty, the provision assumes the sentience of animals.  Thus, lack of scientific certainty cannot be used as an excuse for neglecting the animal rights provided by law.

The individual status of an animal means there is an obligation to take into account its individual qualities in decision-making under Section 1, subsection 2. For example, to meet the requirements of animal protection legislation, the fulfilment of species-specific needs alone does not suffice, and each situation needs to be examined individually. Hence, the acceptability of a procedure cannot be based solely on the fact that it does not cause suffering to most members of the species if an individual member will still suffer from that procedure due to a weakened condition, shyness or a similar reason.

The individuality of an animal must also be taken into account in ownership disputes. Ensuring the animal’s rights and welfare must, in cases of doubt, be one of the considerations when establishing an animal’s ownership. For example, the attachment of the animal to one of the parties is a point that needs to be considered.

Subsection 2 of the article provides that the interests and individual needs of animals must be taken into account in all decision-making processes that will substantially affect their living conditions. The resolution of matters concerning an animal must be based on the available scientific information on animal welfare and also, if possible, the available information on the animal’s individual needs and habits.

A decision-making process will substantially affect the living conditions of an animal if it affects the fulfilment of the animal’s basic rights granted under Sections 2–3. Negligible effects on the animal’s interests are not considered to be substantial within the meaning of the article. A negligible effect, for example, may be a reduction in size of a wild animal’s habitat in a way that still ensures its survival.  

According to subsection 3 of the article, animals have legal standing before the authorities and in the courts. A legal representative is authorised to speak on the animal’s behalf. Such a representative shall be heard in legal proceedings that concern the animal’s rights or interests, and he or she may appeal the decision on the animal’s behalf. The animal’s owner may represent the animal if the interests of the animal and the owner do not conflict. The law also provides for the right of other entities to represent animals. For example, certain registered associations or foundations already have the right to lodge a complaint in the circumstances specified under the Nature Conservation Act (1096/1996), Environmental Protection Act (527/2014), Water Act (587/2011) and the Waste Act (646/2011).

According to subsection 4 , ensuring the basic rights, welfare and protection of animals is the responsibility of everyone. Similarly to subsection  1 of Section  20 of the Finnish Constitution, which states that nature is the responsibility of everyone, this responsibility lies with both public authorities as well as private natural persons and artificial persons. According to the proposal for Animal Welfare Act (2070/01.01/2017), everyone has the duty to treat animals in accordance with animal welfare regulations. This proposal extends the same duty to cover the fundamental rights of animals as well. The duty applies to both animals dependent on human care as well as wild animals, and does not depend on who the owner of the animal is or whether the animal is owned by anyone. By providing that this responsibility belongs to all, it is emphasised that the animal protection pursuant to Section 1 calls for extensive cooperation between various authorities and other parties. It is also stressed that there are values associated with ensuring animal rights and animal protection that cannot be disregarded in favour of human rights. Although animal rights and the rights of human beings are not the same, they are equivalent in principle when weighed against each other. The aim is a balanced assessment of the interests of humans and animals. The responsibility for animals includes caring for the common living environment and respecting all sentient individuals that live there, with due regard for their fundamental rights. 

This responsibility includes both the promotion of animal welfare and the elimination and prevention of suffering. The contribution of an individual person to the protection of animals and the ensuring of animal rights may take the form of an active pursuit or a passive refraining from actions that infringe upon animal rights. The responsibility concerns, first and foremost, the activities of legislators and other issuers of normative acts.

A wild animal has the right to life and the right to live in freedom, in its natural habitat.

A wild animal has the right to receive help if the animal is sick, injured or otherwise incapacitated. If the animal is in a condition such that keeping it alive is obviously cruel, the animal has the right to be euthanized. Animals must be in such cases killed as laid down by law.

RATIONALE:

Section 2

The rights provided in this section  apply to wild animals. ”A wild animal” means an animal that lives independently of humans in a natural habitat. The article also applies to animals that have adapted to life in a man-made environment, e.g. cities, but that are not dependent on human care.

It is forbidden to keep wild animals in a domestic setting. However, temporary capture is allowed to provide medical care to the animal or for other acceptable reasons. An animal kept for the purpose of providing temporary medical care or for some other acceptable temporary necessity must be released into the wild when its condition allows for this, assuming it can re-adjust to life in the wild without any difficulties. If the animal requires permanent care and this can be arranged without infringing upon its fundamental  rights, the animal is considered as belonging to the category of animals listed in Section 3.

According to subsection 1, wild animals have the right to live in freedom and in their natural habitat. Three rights are guaranteed in this section: the right to life, the right to live in freedom and the right to natural habitat.

The right to life is closely connected to the other rights protected under the subsection, as the right to freedom and the right to natural habitat also protect life. The right to life protects the animal from the deprivation of life both by killing and by causing the destruction of its living conditions. In addition, the right to life presupposes active measures to protect life, such as helping animals that are in mortal danger. In this regard, the right to life is closely connected to the right to assistance provided for in the second subsection.

The right to life must be weighed against the fundamental rights of human beings and other animals, and it may only be restricted for acceptable and sufficiently weighty reasons. For instance, animals are often killed as a result of agriculture or construction. Insofar as such activities are necessary for humans, they are not in violation of this subsection. However, the measures taken must be such that they protect the life of the animal as extensively as possible and respect its rights as a whole, especially regarding the sentience of the animal. Any limitations on the right must comply with the proportionality principle.

The right to freedom includes the right to freely engage in the animal’s natural behaviour, the right to move freely and choose its location in the environment and the right to bodily integrity. Bodily integrity presumes the right of the animal to be secure against actions that could cause bodily harm.  However, the right does not exclude the resettling of an animal to a more suitable environment if the co-existence of humans and animals in the same area is practically impossible.

The right to live in its natural habitat protects the animal from such interferences with the habitat that will result in marked decrease in the animal’s chances of survival or will render those chances non-existent. This right takes precedence in situations where measures aimed at changing the environment would, if implemented, endanger the conditions for the welfare or life of an animal. The right to live in natural habitat must be examined in the context of the needs of the species and of the individual animal, because the habitat requirements of animals can vary greatly. Certain species require very specific living conditions, while others will thrive in a variety of habitats.

The second subsection of Section 2 , as in the current Finnish Animal Welfare Act (AWA 247/1996), Section 14, provides that efforts must be made to help a sick, injured or otherwise incapacitated wild animal. However, if the animal is in a condition such that keeping it alive is obviously cruel, the animal must be euthanized in compliance with law.

In assessing obvious cruelty, the animal’s overall condition and its prospects for the future must be taken into account, in addition to its suffering. The aim of protection from obvious cruelty is to avoid situations where an animal is kept alive even though it is physically or mentally subjected to ongoing or prolonged pain, distress or an illness that negatively affects the animal’s chances of survival or of living a species-appropriate life.

An animal has the right to life as well as the right to express natural behaviours and have its basic needs fulfilled.

An animal has the right to experience and express positive emotions, and the right to be protected and free from fear, pain, distress and suffering caused by humans.

An animal has the right to food and drink that is suitable for maintaining its welfare and health. The animal has the right to decide when to eat and drink.

An animal has the right to a suitable living environment, including shelter and a resting area.

An animal has the right to receive appropriate treatment without delay.

RATIONALE:

Section 3

The rights provided in this section apply to animals that are dependent on human care.

The owner or caretaker of the animal is not absolved of their responsibility towards the animal that is dependent on their care by releasing the animal into the wild, unless the release is a solution justified by its benefit to the animal. Such situations may for example occur in conjunction with animals released from zoos. The responsibility stipulated by Section 3 shall cease only when the animal is completely independent from human care.

According to subsection 1, animals have the right to life and to express natural behaviours and to have its basic needs fulfilled. These rights are closely interlinked with the other rights stipulated by the section.

The right to life has two dimensions. First, an animal has the right not have its life deprived intentionally or negligently. Second, the right to life entails the duty to secure, by active measures, for the animal the conditions for its life. Such measures include preventive animal protection and healthcare, provided for in subsection 5.

Natural behaviour means the behaviour that the animal is strongly motivated to engage in and that gives the animal operant feedback, in other words, it reduces the motivation for said behaviour. Natural behaviours vary between different animal species but the main behavioural characteristics include, in all cases, movement and physical activity, grooming, exploration and feeding behaviours, playing, care and species-specific rest activities, e.g. sleeping on a perch.

In some animal species, like horses and sheep, social interactions with other members of the species, including living in herds and herd behaviours are strongly featured. Herd behaviours mean, for example, the needs of chickens to behave and act in unison, such as dust bathing at the same time.  The right to exhibit natural behaviours also entails, depending on the animal species, the right to live alone or with other members of the species.

Care, as a behavioural need, involves both taking care of another and being cared for. Thus, it involves the right of an animal to care for its young and the right of the offspring to be cared for. The right to natural behaviour also includes the behaviours that are necessary for the animal only in certain situations or stages of life, such as a calf’s need to suckle or a sow’s need to nest before farrowing.

 

Feeding behaviours mean, among others, the need to graze, to forage or to eat at the same time. The right to natural behaviour shall be evaluated both from the point of view of the species and the individual animal, as is also laid down in Section 1, subsections 1 and 2.

Fulfilling the animal’s basic needs means ensuring the rights stipulated in the section , so that the animal may fulfil its needs independently or with the help of human activity. Human activity means, for example, walking a dog so that the animal can engage in exercise and relieve itself outside. Fulfilling the rights stipulated in the section  also means the measures designed to prevent disordered behaviour and suffering in animals. Those measures shall be specified in an Act.   

According to subsection 2, an animal has the right to experience and express positive emotions, as well as the right to be protected free from fear, pain, distress and suffering caused by humans. This subsection mainly stipulates the rights relating to the animal’s range of experiences. The section also aims to protect the animals from physical pain and mental distress, suffering and fear.

Suffering is defined as a mental or physical sensation that negatively affects the animal’s welfare or health, while pain refers to physical pain experienced by the animal and distress means mental suffering, anxiety, fear or some other similar strong sensation that is highly unpleasant or that negatively affects the survival chances of the animal. As the government bill (36/1995) for the current Finnish AWA has concluded, pain and distress are closely interlinked in practice and cannot necessarily be distinguished as separate sensations.

In the light of the current scientific understanding, the welfare of an animal does not simply mean the absence of disease or negative emotions, but also the chance to experience and express positive emotions. It is not sufficient to merely fulfil the animal’s physiological needs, but the life experienced by the animal also has to be adequately good. In assessing the animal’s experience of a good life, the current scientific information on the behavioural needs of animals, their ways of expressing positive emotions and their significance to the animal must be taken into account. In addition, the assessment must take into account the existing information about the animal’s individual habits and needs, as well as its ways of expressing those needs.

This subsection stipulates both negative and positive obligations. A person shall refrain from measures that cause suffering or other negative emotions to an animal. At the same time, active attention shall be paid to the fulfilment of the right to natural behaviour stipulated in subsection 1, by allowing the animal to experience and express positive emotions.

According to subsection 3, an animal has the right to suitable food and drink in the sufficient amounts that are necessary for its welfare and for preserving its health. The animal has the right to receive the nutrients necessary for meeting its energy requirements, as well as the vitamins and other substances that are vital for its welfare and for maintaining good health. The energy and food requirements of individual animals depend on the species, age, animal premises, air temperature, physical condition of the animal and the energy expenditure of the animal at a given time. Sufficient amount of food also means that the animal can experience satiety.

As is stated in the government bill for the current Finnish AWA, the food given to animals shall be of a good quality, its composition shall be such that it is suitable for the individual animal in question and that the animal can eat it without difficulty. The food may not contain toxins, impurities or other substances that are detrimental to the animal’s health and welfare.

The caretaker of the animal is responsible for meeting its nutritional needs and for the suitability of the food provided to promote the health and welfare of the animal in question. For example, if the animal is allergic to a nutrient, the person responsible for the care of that animal must provide food that is suitable for the animal in question. In the case of qualitative or quantitative changes in the animal’s food requirements, the person responsible for its care must provide suitable food in the appropriate amounts. The food shall be provided in a manner that enables the animal to eat in a natural posture. The animal has the right to decide, according to its individual needs, when to eat.

The animal must not be overfed, on purpose or due to negligence, so that the animal’s welfare or health is adversely affected by excess weight. An animal species must also not be bred in such a manner that its need to eat detrimentally affects the animal’s wellbeing or health, leading for instance to obesity or constant hunger. If a such breed has already been produced, the breed may not be sustained by producing new members. Animal breeding and the prohibition of breeding are regulated in Section 4.

Access to water is a fundamental physiological need of an animal. The water provided for the animal must be of a good quality, sufficient in quantity and made accessible so that the animal can drink without difficulty. The animal has the right to decide when to drink, according to its individual needs. Insufficient hydration leads to a deterioration of the welfare of the animal. Therefore, water must be constantly available. Supplying the animal with frozen water is not in compliance with the right to drink provided in this section.

According to subsection  4 , an animal has the right to an appropriate living environment, including shelter and a rest area. The living environment must be sufficiently spacious, shielded from the elements, well lit, clean, safe and also appropriate with regard to the needs of the animal and the species.

In assessing the appropriateness of the living environment, the other rights guaranteed by Section 3 must be taken into account. For example, when assessing the sufficient spaciousness of the living environment, the right to the natural behaviour guaranteed in subsection 1 must be taken into account. A restrictive living environment may cause distress and suffering to the animal, and thus may be inconsistent with the animal’s freedom from distress and suffering caused by humans, as is stipulated in Section 4. The spaciousness of the living environment must also realise the right of the animal to experience and express positive emotions. Cramped conditions may also be a security risk, especially with regard to animals that live in herds.

An animal has the right to shelter; for example, from adverse weather conditions. The temperature of the shelter must be suitable for the animal’s welfare. Therefore, in a hot environment access to shade or a cooler area must be granted.

To fulfil the animal’s need for rest, there must be a rest area included in the living environment. The qualities of the rest area must meet the needs of the animal: it has to be sufficiently large, clean and dry. The requirements for the living environment, shelter and rest area shall be specified in an Act .

According to subsection 5, an animal has the right to receive appropriate medical care without delay. On the other hand, an animal has the right to be euthanized if it is in a condition such that keeping it alive is obviously cruel. See in this regard the rationale of Section 2, subsection 2, stipulating a respective right. Euthanizing an animal must always be performed in a manner specified in an Act.

The right to receive appropriate medical care without delay includes a quick diagnosis and the necessary treatments. The responsibility for seeking treatment lies with the caretaker of the animal, whereas and the veterinarian or other medical professional is responsible for the treatment itself. In other words, the right presupposes active measures to secure the health and safety of an animal that is dependent on the care of a human being. This includes also pre-emptive measures regarding animal diseases, the living environment of the animal and treatment practices.

The responsibility for continuing the appropriate treatment in the premises after the veterinary or other medical care is completed belongs to the caretaker. The animal must also be guaranteed peace and a chance to recover after treatment.

Veterinary care and treatments must be such that they do not cause unnecessary pain or distress to the animal. When considering the different treatments available, the interests of the animal and of relieving the pain it feels must be central. Normally, a painless or the least painful procedure must take precedence, especially in situations where there is no available pain medication. Efforts must always be taken to alleviate the distress of the animal as much as possible.

An animal may not bred in such a manner that the breeding would cause the animal or its offspring physical or ,psychological harm, or prevent the natural behaviour of the offspring.

RATIONALE

Section 4

The fourth section pertains to animal breeding. In animal breeding, the starting point should always be the best interests of the animal and ensuring that the fundamental rights of animals are realized. Hence, the breeding must not cause harm to the welfare or health of animals.

Only physically and psychologically healthy animals may be used for breeding. It is prohibited to use for breeding animals that will suffer or might suffer physical or psychological harm as a result. An animal may not be inseminated, or made to inseminate other animals, against its will. This prohibition applies to both male and female animals. Not even an animal with a healthy phenotype may be used for breeding if there is a risk that its descendants may suffer from a disease-causing gene.

Public authorities must safeguard the fulfilment of fundamental animal rights.

RATIONALE:

Section 5

Section 5 stipulates that the public authorities must safeguard the rights granted the chapter of animal’s fundamental rights to every animal within their jurisdiction. This corresponds to the obligation of the public authorities to safeguard the fundamental rights and basic human rights stipulated in Section  22 of the Finnish Constitution. Such safeguarding includes the responsibility of the public authorities to develop the society in a way that allows for the mutually respectful coexistence of humans and animals, while also safeguarding animal rights.

Public authorities must refrain from infringing upon basic animal rights. Wherever a provision in an Act or a decree can be given a meaning that is consistent with the fundamental animal rights, that meaning shall be preferred to any other meaning. Such safeguarding means a constitutional mandate to develop legislation concerning animals and other initiatives to truly bring animal rights and interests to the attention of the public and to work towards actualising them. The duty of the public authorities is to create such conditions where those rights are also protected against private violations.   

The obligation to safeguard also covers all animals that are brought to Finland, in addition to those that already live there. Exports of animal products from the countries that do not respect the rights guaranteed in this article may be prohibited. Thus, it must be ensured that the rights are not circumvented by the transporting of animals outside of the Finnish borders. Also, the enforcement of the rights cannot be circumvented by transporting an animal or animals abroad, e.g. for procedures that are illegal in Finland. The public authorities must take active measures to prevent any circumventing of the obligations arising in relation to animal rights.

la constitution de la Finlande

Finlande: une proposition de modification de la Constitution pour y inclure la protection des animaux.
L'association finlandaise des juristes en droits des animaux "Suomen eläinoikeusjuristit ry" vient de rédiger une proposition de modification de la constitution nationale pour y inclure un chapitre consacré à la protection des animaux.
Le travail a été réalisé par les universitaires Birgitta Wahlberg, Visa Kurki, Susanna Pirilä, Tarja Koskela, Albert Jäntti et Roope Kanninen.

Traduction en français par Jean-Marc Neumann.
Les animaux sont des êtres sentients et doivent être respectés par les humains.
Les intérêts et besoins individuels des animaux doivent être pris en compte dans toutes les décisions susceptibles d’avoir un impact significatif sur leurs conditions de vie. 
Les animaux disposent de la capacité juridique. La représentation légale des animaux est précisée par la loi.
Le respect des droits, du bien-être et de la protection des animaux est de la responsabilité de chacun.
Un animal sauvage a droit à la vie et de vivre en liberté, dans son habitat naturel.
Un animal sauvage a le droit de recevoir une aide s’il est malade, blessé ou est autrement en état d’incapacité.
Si l’animal est dans une situation telle que le garder en vie est objectivement cruel, l’animal a droit à être euthanasié.
Les animaux doivent,dans ces cas, être tués dans les conditions spécifiées par la loi.
Un animal a droit à la vie ainsi que le droit d’exprimer ses comportements naturels et à ce que ses besoins élémentaires soient satisfaits .
Un animal dispose du droit de ressentir et d’exprimer des émotions positives, ainsi que du droit d’être protégé de la peur, de la douleur, de l’angoisse et de la souffrance causées par les humains.
Un animal a droit à être nourri et abreuvé d’une façon adaptée au maintien de son bien-être et de sa santé.
L’animal a le droit de décider du moment auquel il se nourrira et s’abreuvera.
Un animal a droit à un environnement de vie adapté incluant un abri et une aire de repos.
Un animal a droit à un traitement approprié sans délai.
Un animal ne peut être élevé d’une façon qui pourrait causer,à lui ou a sa descendance, des dommages physiques ou psychologiques ou empêcher le comportement naturel de sa descendance. 

Les autorités doivent veiller au respect des droits fondamentaux des animaux.

A noter que le fondement de chacune des dispositions figurant dans la proposition est détaillé sous chaque section afin d'en comprendre la signification et la portée.

TARVITSEMME APUASI

OTA YHTEYTTÄ

Emme pysty tähän yksin.
Edustamme miljoonia ilman ääntä yhteiskunnassa, joten otamme kiitollisuudella vastaan kaiken tuen.
Ilman näkyvyyttä olemme näkymättömiä, ja haemme tukea kampanjamme ja sanomamme mainostusta varten. Olemme kiitollisia avustasi.

Tavoitatte meidät sähköpostitse osoitteesta info@elaintenvuoro.fi.

Hallituksen puheenjohtaja

VTT (julkisoikeus), julkisoikeuden yliopisto-opettaja, tutkijatohtori, Åbo Akademi

Global Animal Law -projektin johtoryhmän jäsen

Educational Group for Animal Law Studies -ryhmän jäsen

Global Journal of Animal Law aikakausijulkaisun perustaja

Trofeeton EU-työryhmän puheenjohtaja ja perustaja

Väitellyt tuotanto- ja teuraseläinten hyvinvoinnin sääntelystä ja valvonnasta vuonna 2011. Perehtynyt erityisesti eläinsuojeluvalvontaan ja eläinoikeuskysymyksiin. Aktiivinen luennoija ja puhuja niin kansallisissa kuin kansainvälisissä foorumeissa. Opettaa eläinoikeutta. Tekee tällä hetkellä tutkimusta 2010-luvun ristiriitaisesta eläinkuvasta tarkastellen oikeuden ja lainsäädännön tapaa sekä tuottaa että tukea sitä.

Hallituksen varapuheenjohtaja

PhD, tutkijatohtori, Helsingin Yliopiston tutkijakollegium

Global Journal of Animal Law aikakausijulkaisun päätoimittaja

Väitellyt oikeussubjektin käsitteestä vuonna 2017. Erikoistunut eläinoikeuden teoreettisiin ja filosofisiin kysymyksiin, kuten eläinten oikeuksiin. Opettaa ja tutkii oikeusteoreettisia kysymyksiä. Kotisivu www.visakurki.net

Hallituksen sihteeri

Maisterivaiheen OTM opiskelija, Lapin yliopisto

Kirjoittanut notaaritutkielman rikosoikeuden alalla aiheena Eläintenpitokielto rikosoikeudellisena seuraamuksena. Kiinnostunut eläinoikeudesta ja eläinoikeuksien edistämisestä juridisin keinoin.

Hallituksen jäsen

OTT, rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtori, post doc -tutkija, Itä-Suomen yliopisto

Väitellyt optimaalisesta eläinsuojelusta rikosprosessissa ja julkishallinnossa vuonna 2017. Perehtynyt erityisesti eläinsuojelurikoskysymyksiin. Luennoi eläinoikeudesta ja eläinten suojelusta yliopistossa ja viranomaisissa sekä kirjoittaa em. asioista. Tekee jatkotutkimusta eläinsuojelurikoksista.

Hallituksen jäsen

Oik. yo., Helsingin yliopisto

Työskennellyt asianajo- ja ihmisoikeusaloilla. Suuntautumassa eläinoikeuden tutkimukseen.

Hallituksen varajäsen

OTM, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto

Tekee väitöskirjaa globaalista eläinoikeudesta. Erityisen kiinnostunut eläinoikeuden ja biologian sekä moraalifilosofian välisestä suhteesta. Luennoi eläinoikeudesta ja muista tutkimukseensa liittyvistä asioista niin yliopistolla kuin sen ulkopuolella.

LIITY SUOMEN ELÄINOIKEUSJURISTEIHIN!

Suomen eläinoikeusjuristit ry pyrkii parantamaan eläinten asemaa yhteiskunnassa muun muassa ajamalla eläimille perusoikeuksia.
Yhdistys myös edistää eläinoikeuden opetusta ja akateemista tutkimusta Suomessa.

Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä juristit ja oikeustieteen opiskelijat. Tutkintonimike ei ole asian suhteen relevantti vaan opintojen sisältö. Jäsenmaksu on 30 €.

Tukijäseneksi voi liittyä kuka tahansa, joka haluaa tukea yhdistyksen tavoitetta. Tukijäsenyyden jäsenmaksu on vapaavalintainen, kuitenkin vähintään 30 €. Tukijäsenellä ei ole varsinaisen jäsenen oikeuksia eikä velvollisuuksia.

Jäsenhakemukset käsittelee hallitus kokouksissaan.
Kokouksia pidetään keskimäärin kerran kuussa.

Tutustu aiheeseen

Kirjallisuusvinkkejä

Algers, Bo. 2008. Naturligt beteende – lagen och biologin. Djuren är väl också människor – en antologi om hälsa och välbefinnande i djurens och människans värld. Sveriges Lantbruksuniversitet, Institutionen för husdjurens miljö och hälsa, Avdelningen för husdjurshygien. Rapport 20.

Aaltola, Elisa & Wahlberg, Birgitta. 2015. Nonhuman Animals: Legal Status and Moral Considerability. Retfaerd Nordisk juridisk tidskrift. 38. Årgång 2015 nr. 4/151: 83-104.

Animals’ Angels. 2016. The Myth of Enforcement of Regulation (EC) No 1/2005 on the protection of animals during transport. Animals’ Angels Press: https://www.animals-angels.de/fileadmin/user_upload/1_DATEN_AB_2014/4_AA_PRESS/Animals_Angels_Myth_of_Enforcement.pdf.

Bailey, Rob & Froggatt, Antony & Wellesley, Laura. 2014. Livestock – Climate Change’s Forgotten Sector. London: Chatham House. The Royal Institute of International Affairs.

Bolliger, Gieri.2016. Animal Dignity Protection in Swiss Law – Status Quo and Future Perspectives. Basel, Geneva: SchultessJuristische Medien AG and Schriften zum Tier im Recht.

Borgström, Suvi. 2011. Iso paha susi vai hyödyllinen hukka? Ekologis-juridinen näkökulma suden suojelun yhteiskunnalliseen hyväksyttävyyteen. Edilex 19.9.2011.

Brels, Sabine. 2017. Le Droit Du Bien-Être Animal Dans Le Monde: Évolution et universalisation (Animal Welfare Law in the World: Evolution and Globalization). France: L’Harmattan.

De Villiers, Jan-Harm. 2012. Examining the similarity principle and language of (animal) rights as a foundation for animal liberation. South African Journal of Public Law (SAPL) 27/2012:40–53.

Favre, David. 2010. Living Property: A New Status for Animals within the Legal System. Marquette Law Review 93/2010: 1021-1071: http://works.bepress.com/david_favre/1/.

Francione, Gary L. & Charlton, Anna. 2015. Animal Rights The Abolitionist Approach. Exempla Press.

Francione, Gary L. & Garner, Robert. 2010. The Animal Rights Debate. Abolition or Regulation? New York: Columbia University Press.

Fitzergald, Peter L. (ed.). 2012. International Issues in Animal Law. Durham, North Carolina: Carolina Academic Press.

Gerardo, Ceballos & Ehrlich, Paul R. & Dirzo, Rodolfo. 2017. Biological annihilation via the ongoing sixth mass extinction signaled by vertebrate population losses and declines. PNAS: http://www.pnas.org/content/114/30/E6089

Gerten, Dieter & Rockström, Johan & Heinke, Jens & Steffen, Will & Richardson, Katherine & Cornell, Sarah. 2015. Response to Comment on ”Planetary boundaries: guiding human development on a changing planet”. Science, Vol. 348, No. 6240, 2015.

Isomäki, Risto. 2016. Meat, Milk and Climate. Helsinki: Into.

Kokkonen, Suvi. 2008. Ihminen ja poliittinen eläin – eläinsuojelun oikeushistoria Suomessa 1864-1934. Edilex 30.6.2008.

Koneswaran, Gowri & Nierenberg, Danielle. 2008. Global Farm Animal Production and Global Warming: Impacting and Mitigating Climate Change. Environmental Health Perspectives, 116(5)/2008: 578–582.

Koskela, Tarja. 2017. Optimaalinen eläinsuojelu rikosprosessissa ja julkishallinnossa, Publications of the University of Eastern Finland, Dissertation in Social Sciences and Business Studies No 141, 2017: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2390-5/.

Koskela, Tarja. 2015. Eläintenpitokielto valvonnan välineenä – Toteutuuko eläintenpitokieltorekisterilain tarkoitus ja tavoitteet? Edilex 2015/40 (6.11.2015)

Koskela, Tarja. 2015. Asiantuntijat eläinsuojelurikosasioissa – Onko niitä? Edilex 2015/23 (3.6.2015).

Koskela, Tarja. 2013. Eläinsuojelutarkastus ja eläinsuojelurikosepäilystä ilmoittaminen – Kansalaisaktiivisuutta vai viranomaisvalvontaa? Edilex 2013/22 (8.7.2013).

Koskela-Laine, Tarja. 2012. Onko eläimellä väliä? – Eläinsuojelurikosten empiirinen tutkimus. Edilex 2012/3 (17.2.2012).

Kupsala, S. 2011. Eläinten aseman muuntuminen Suomessa. Yhteiskuntatieteellinen selvitys maa- ja metsätalousministeriölle eläinsuojelulain kokonaisuudistusta varten 26.10.2011: http://mmm.fi/documents/1410837/1858027/El%C3%A4inten+aseman+muuntuminen+Suomessa.pdf/cde205e0-061d-4345-8156-02b9a860919e/El%C3%A4inten+aseman+muuntuminen+Suomessa.pdf.pdf.

Kupsala, S. & Vinnari, M. & Jokinen, P. & Räsänen, P. 2016. Public perceptions of the mental capacities of animals: Findings from a Finnish population survey. Society & Animals 24(5):445-466.

Kurki,V AJ. 2018. Rights, Harming and Wronging: A Restatement of the Interest Theory. Oxford Journal of Legal Studies, Vol. 0, No. 0 (2018), pp. 1–21. doi:10.1093/ojls/gqy005

Kurki, Visa. 2017. A Theory of Legal Personality. Väitöskirja. Cambridgen yliopisto.

Kurki, Visa. 2017. Eläinten oikeus ja oikeussubjektius teoksessa Uusi eläinlaki. Kivelä Mai & Lahtinen, Veikka & Uotila, Laura (toim.). Helsinki: Into.

Kurki, Visa. 2013. Voiko eläin olla oikeussubjekti? Lakimies 3/2013:456–458.

Kurki, Visa. 2011. Förbudet mot åsamkande av onödigt lidande enligt djurskyddslag-stiftningen. JFT 3/2011:290-310.

Lundmark, F. & Röcklinsberg, H. & Wahlberg, B. & Berg, C. Content and Structure of Swedish Animal Welfare Legislation and Private Standards for Dairy Cattle. Acta Agriculturae Scandinavica, Section A – Animal Science, 2016/66:1, p. 35-42.

Vad sätter djurskyddsnivån – regeln eller kontrollen? Lundmark, F. & Röcklinsberg, H.  & Wahlberg, B. & Berg, C. Svensk Veterinärtidning 2/2015:17-22.

 Lundmark, F. & Berg, C. & Wahlberg, B. & Röcklinsberg, H. 2015. ‘One animal is no animal’ – Consequences of Measuring Animal Welfare at Herd Level in Know your food! – Food Ethics and Innovation. Dumitras, D.E., Jitea, I.M. & Aerts, S. (eds.). p. 31-35. Wageningen Academic Publishers. Netherlands.

Melissa Rojas-Downing. M. & Pouyan Nejadhashemi. A. & Harrigan, T. & A.Woznicki, S. 2017. Climate change and livestock: Impacts, adaptation, and mitigation. Climate Risk Management 16/2017: 145-163.

Mäntylä, Niina. 2011. Luonnon edustajien puhevalta. Edilex 22.6.2011 (väitöskirja).

Nellemann, C. & MacDevette, M. & Manders, T. & Eickhort, B. & Prins, A. G. & Kaltenborn, B. P. 2009. The environmental food crisis – The environment’s role in averting future food crises. A UNEP rapid response assessment. United Nations Environment Programme, GRID-Arendal, www.unep.org/pdf/foodcrisis_lores.pdf.

O’Sullivan, S. 2011. Animals, equality and democracy. UK: Palgrave Macmillan.

Peters, Anne & Stucki, Saskia & Boscardin, Livia (eds.). 2015. Animal Law: Reform or Revolution? Zurich-Basel: Schriften zum Tier im Recht. Band 14.

Pietrzykowski, Tomasz. 2016. Beyond Personhood: From Two Conceptions of Rights to Two Kinds of Right-Holders in New Approaches to the Personhood in Law. Pietrzykowski, Tomasz & Stancioli, Brunello (eds.). Frankfurt am Main: Peter Lang Edition.

Randall S. Abate (ed.). 2015. What Can Animal Law Learn From Environmental Law? Washington, D.C:.Environmental Law Institute.

Scarborough P. & Appleby, P.N. & Mizdrak, A. & Briggs, A. D. M. & Travis, R. C.  & Bradbury, K. E. & Key, T. J. 2014. Dietary greenhouse gas emissions of meat-eaters, fish-eaters, vegetarians and vegans in the UK. Climatic Change (2014) 125:179–192 DOI 10.1007/s10584-014-1169-1: http://link.springer.com/article/10.1007%2Fs10584-014-1169-1#page-1.

Schaffner, J. E. 2011. An introduction to animals and the law. UK: Palgrave Macmillan.

Sowery, K. 2018. Sentient beings and tradable products: The curious constitutional status of animals under Union law. Common Market Law Review 55(1):55-99.

Tolvanen, Matti. 2009. Eläinten oikeudet ja rikosoikeudellinen suoja teoksessa Rätt och utveckling – Oikeus ja kehitys, Viljam Engström (toim.), 2009, Åbo Akademi, Rättsvetenskapliga institutionen. Åbo Akademis förlag.

Vinnari, Eija & Vinnari, Markus. 2015. Kestävä kehitys ja eläinkysymys teoksessa Eläimet yhteiskunnassa. Toim. Aaltola, Elisa ja Keto, Sami. Helsinki: Into Kustannus Oy.

Vinnari, Markus. 2010. Meat – the past, present and future of eating meat in Finland. Turku School of Economics. Series A-3:2010 (väitöskirja).

Wahlberg, Birgitta. 2015. Eläimet lain edessä teoksessa Eläimet yhteiskunnassa toim. Aaltola, Elisa ja Keto, Sami. Helsinki: Into.

Wahlberg, Birgitta. 2015. Eläinoikeus – Eläinten oikeuksista ja oikeudellisesta asemasta, Niin & Näin filosofinen aikakausilehti 85/2/2015:72–75.

Wahlberg, Birgitta. 2014. Inledning till djurskyddslagstiftningen i Finland. Åbo: Lag och Bok.

Wahlberg, Birgitta. 2011. Produktions- och slaktdjurs rättsposition med utgångspunkt i EU-lagstiftningen och EU-domstolens tolkningslinjer samt i individens ansvar för miljön. JFT 1/2011:34–66.

Wahlberg, Birgitta. 2011. Reglering och förvaltning av produktions- och slaktdjurs välbefinnande. Åbo Akademi (väitöskirja).

Wahlberg, Birgitta. 2010. Djurskyddsövervakningen i Finland åren 1996-2006 gällande produktions- och slaktdjur. JFT 4/2010:351–404.

Wahlberg, Birgitta. 2008. Produktions- och slaktdjurs rättsliga välbefinnande och skydd. JFT 4/2008:369-416.

Wahlberg, Birgitta. 2008. Pro bono publico? En studie om fjäderfäns välbefinnande och tillsynsmyndighetens befogenheter i relaton till livsmedelssäkerhet och folkhälsa. JFT 1/2008:1–31.

Weckman, Elisa. 2013. Eläinsuojelukriminalisoinnit Suomessa vuosina 1809-1934. Acta Legis Turkuensia 2/2013. Edilex 15.10.2014.